Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarhakalusteet ja -koristeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarhakalusteet ja -koristeet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Puutarhakaariprojekti valmis (ja uusi puro aloitettu...)

Kuvattu 25.6.-3.7.2016

Vihdoin valmis! Nimittäin puutarhakaari. Viime kesänähän innolla aloitin kahden puutarhakaaren yhdistämisen toisiinsa rappausverkon avulla, jotta saan pienen kaaritunnelin. Intoa riitti kaarien kiinnittämiseen mutta kaaren paikoilleen asettaminen tuntui olevan todella tahmeaa ja tekemisen into oli aikalailla kadoksissa. Mutta kun oli kaarisysteemi tullut värkättyä, täytyi se laittaa paikoilleenkin. Tuota projektin alkupäätä pääsee katsomaan tunnisteen "Puutarhakaari" avulla: Klik

Kaaren paikoilleen saamisen ja istutusalueiden vääntämisen jälkeen kaari jäi kököttämään paikoilleen ilman, että siitä esimerkiksi kulki polkua laisinkaan läpi. Tässä nyt siis se pieni polkuprojekti, joka edellisen julkaisun sisiliskonkin pelotteli kiipeämään puuhun. Kaaren keskialue jäi myöskin viime kesänä ihan vain esiin kaivetulle hiekalle, jonka päälle hukattiin kahitiilimurskaa. Vaan tässä komeilee kaari kivikeskustoineen ja perunamaalle johtavine polkuineen! Olen niin tyytyväinen, joten kuvatulva tulossa. 


Ja mitä muuta olemme puuhastelleet? Hyötypuutarhan ympärille on laitettu köysiaita mutta köysi tosin loppui hieman kesken. Jonkin verran aitaa on siis vain yhdellä köydellä toistaiseksi kunnes rahapussi antaa luvan käydä ostamassa lisää köyttä. Köyden tarkoituksena olisi pitää peurat pois perunamaasta ja omenapuista. Harkinnassa on, että joskus vielä myös verkottaisi tuon aidan alaosan jänisten takia mutta saapi nähdä tuleeko tehtyä: a) jaksaako laittaa ja raaskiiko verkkoa ostaa b) näyttääkö verkotettuna enää kivalta.

Lisäksi alla olevassa kuvassa näkyy uusi puro, joka virtaa liitereiltä ihan mökin takanurkalle asti ja sieltä taas pumpulla vesi takaisin pieneen yläaltaaseen. Tämä puro on puoliskoni idea ja haave, mikä nyt saatiin toteutettua. Puron yli on tarkoitus tehdä pieni kaarisilta, jota pitkin pääsee puutarhakaaren alitse kulkevalle polulle. Hommaa riittää vielä puron somistamisessa mutta onhan tässä koko loppuelämä aikaa. 



Liitereiltä päin kuvattuna näyttääpi tällaiselta


Betonin kanssa olemme siis leikkineet. Tilasimme mökille toimitettuna kaksi 1000 kilon säkkiä betonia (S100) ja se hupeni puro- sekä puutarhakaariprojektiin. Puutarhakaaren keskiosa nimittäin imaisi myös melko paljon betonia ja lähikuvassa näyttääpi tältä:

Sama toteutus kuin lipputangon ympärillä eli kivet upottelin betonimössöön

Alla näkyvä polku johtaa tosiaan perunamaalle ja toin polun varteen viime kesänä tehdyt toiset betonisaappaat. Betonisaappaiden takana näkyy yksi mustikkapöheikkö, josta edellisessä julkaisussa ollut mustikkakuva on otettu. Nämä saappaat tavallaan muistuttavat myös siitä, että hyötypuutarhan alueella saappaat ovat oiva jalkine, koska kyyt viihtyvät siellä. Kyyt saavat asustaa meillä ihan rauhassa ja itse vain pyrimme katsomaan mihin astumme. 



Vierellä kukkii lehtosalvia; sulkaneilikat kuolivat




Aitatolppia tulemme vielä kiilaamaan mm. kivien avulla. Tolpille on tehty rautakangella kolo maahan, johon tolppa on isketty ja joitakin tolppia kivet ohjailivat hieman vinoon. 



Ja olenpa hankkinut pitkään haaveilemaani säleikkövilliviinäkin, jonka istutin samalle puolelle kaarta kuin missä lehtosalviat kukkivat. Lisäksi siirsin mantsuriankärhöt keskipihan kivikkopuutarhasta väliaikaispaikaltaan tähän kaaren vierelle: Yksi taimi samalle puolelle säleikkövilliviinin kanssa ja loput toiselle puolelle. Katsotaan miten yhdistelmä toimii. 


Siinä se villiviini lähtee tarttumaan ja kiipeilemään; oikealla näkyy kääpiövuorimänty


Alla olevissa kuvissa näkyy kuvat ennen polun tekemistä ja polun tekemisen jälkeen. Ensimmäisessä kuvassa keskikohdan betonikivetys on jo tehty.


Kyllähän siitä ihan erinäköinen tuli


Aherruskuva ilman ahertajaa

Loppuun vähän vielä muutoskuvia eli hyvään suuntaan ollaan menossa. Paljon toki riittää vielä tekemistä, vaikka pyrkinkin säilyttämään hyötypuutarhan puolella mahdollisimman paljon alkuperäistä metsänpohjaa.  






Viimeisissä muutoskuvissa näkyy kiviröykkiökulmaus, jossa seassa asuivat mehitähdet sekä kaksi maksaruohoa. Tähänhän haaveilin jo viime kesänä muutosta mutta en jaksanut tai ehtinyt tehdä. Toisaalta ihan hyvä, koska viime talvi tappoi suurimman osan mehitähdistä sekä toisen maksaruohonkin; onneksi violetti ihanuus sentään säilyi hengissä. Loput mehitähdet muuttivat väliaikaispaikkaan ja tähän kulmaukseen tulikin nyt sitten pieni allas.  

Alkuperäinen tekele näytti tältä ja nämä olivat myös ihan ensimmäiset istuttamisenikin

Sepelin lisäyksen jälkeen näkymä muuttui tällaiseksi

Sitten kaatuikin puut ja istutettuja havuja on ilmestynyt; maa on tässä aika kuiva eli ruskea kun puiden suoja puuttuu

Ja tämän hetken tilanne

Tällaista siis tapahtunut tässä hyötypuutarhan reuna-alueilla. Uuden puron ja köysiaidan väliin istutan vielä hieman havuja tuomaan ajan myötä korkeuseroa kunnolla kasvustoonkin. Puro tosiaan kaipaa somistusta; mahdollisesti kivetän sen kokonaan kuten ensimmäisenkin puron mutta katsotaan mikä on lopputulos. Varsinainen hyötypuutarhan alue onkin puuhamaa, jossa puuhastelen ja teen kun tulee ideoita eli sinne ei erityisiä suunnitelmia tällä hetkellä ole. 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Rikkaruohomultaa ja toteutettu haave

Olipas ilahduttavaa kun useampi toivotteli tervetulleeksi pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Vaikka blogia omaksi muistikirjakseen ensisijaisesti kirjoittaakin, onhan se mukavaa, jos puutarhani elämä ja kehittyminen kiinnostaa muitakin. 

Josko sitten niihin armaisiin rikkaruohoihin. Viime vuoden alkukesästä tilasin kaksi lavallista säkitettyä multaa (70litran säkkejä) ja sain aika paljon puutarhaa etenemäänkin. Mutta loppukesästä tuli tarve lisämullalle eikä rahapussi antanut periksi tilata lisää säkitettyä multaa, joten pihaan saapui suuri multakeko eri paikasta. Totesin jo heti syksyllä, että kyseinen multa taitaa sisältää aika paljon rikkakasveja, koska kasvua lähti heti tulemaan mutta koko komeus paljastui tässä kevään aikana. 

Hentoa nypittävää riittää ja selkä kumarasta asennosta kiittää

Säkkimullalla tehdyt kukkapenkit ovat olleen helppohoitoisia ja sinänsä koen rikkaruohojen nyppimisen rentouttavaksi puuhasteluksi puutarhassa; pihalla on mukavempi olla kun on jotain pientä tekemistä, vaikka toki välillä tykkään ihan vaikka makoillakin kirjaa lukien. Mutta tietysti sitä mieluummin lähtisi liikkeelle puhtaammalla mullalla mutta ei auta. Kun ahkerasti muutamat ensimmäiset vuodet jaksaa nyppiä niin kyllä nuo rikkikset rauhoittuvat viimeistään siinä vaiheessa kun olen saanut kukkapenkit myös istutettua täyteen ja kasvit ovat runsastuneet.

Erittäin otollinen kasvupaikka rikkiksillä tällainen osittain istuttamaton uusi kukkapenkki

Kitkemisen jälkeen lähes kaikki vihreä on kadonnut

Kitkentäpuuhien lisäksi olen saanut vihdoin aikaiseksi siistittyä sepelin alle osittain jääneet kivireunukset, jotka ovat häirinneet silmääni jo viime syksystä lähtien. Kivireunuksen eron huomaa hyvin kun vertaa yllä ja alla olevia kuvia keskenään. Nyt on taas mukavempi katsella. 

Siisti kivireunus

Ja vähän eri suunnasta ennen ja jälkeen rikkisten putsausoperaation

Seuraavat kuvat paljastavat pitkäaikaisen haaveen eli pyöröhirsisen rakopuuliiterin. Puolisoni kasasi hirsirungon samalla kun itse olin hurvittelemassa laivalla (hups...). Kattolaudoituksessa olin hieman auttamassa mutta pääsääntöisesti rakennuspuuhat hoiteli puoliskoni yksinään. Nyt liiteri on siinä mallissa, että saan ottaa pensselin kauniiseen käteen ja ei kun suojamömmöä pintaan. Elokuussa on tarkoitus sutia väri siskoni avustuksella. Hirsirungon toimittaja on sama kuin mökissäkin eli Karvian Hirsirakentajat. Olemme tyytyväisiä ja annamme kyllä täydet suositukset.

Liiterin lisäksi tässä kuvassa näkyy sepeliin hukkuneet kivireunukset ja rikkaruohomyrsky

Liiteripaikkaan on jouduttu tuomaan aika paljon täyttömaata ja lisäksi alla lepää paksu sepelipeti. Sepelin ympärille on levitetty itseasiassa hepanherkkua, jota läheiseltä hevostilalta talvella pihaamme kuljetettiin kasalle. Liiterin ympärille istutetaan kauttaaltaan vuorenkilpiä ja alla olevassa kuvassa istutuspuuhat ovatkin päässeet jo vauhtiin samalla kun liiterin katto on edistynyt.

Ja tässä kivireunukset ovat myös näiden kukkapenkkien osalta siistiytyneet ja rikkikset kadonneet

Ja kun vertaa yllä olevaa kuvaa alla olevaan, huomaa vielä yhden lisäaherruksen mitä pihassa on tapahtunut eli vuorenkilpien vierelle on kärrätty oikealle puolelle roppakaupalla multaa sekä kiviä ja upotettu muovinen pieni piha-allas. Ja tässä kuvassa liiterikin on taas jo täysin väriä vaille. 


Pikkuisen vielä lähempää kuvattuna suihkulähdekohta ennen...

...ja jälkeen

Ja koska olen tyytyväinen tuohon pikkuallaskohtaan sekä liiteriin, laitan vielä kuvia lähempää ja kauempaa ja joka suunnasta. :) Tuo allas/suihkulähde oli puoliskoni idea ja hyvä sellainen.


Kuvan keskellä näkyvä valkoinen pieni pömpeli sisältää sähköviritykset niin liiteriin kuin suihkulähteeseenkin. Vanhemmiltani saadut loput laattakivet löysivät näin myös paikkansa ja toimivat kulkureittinä sähkövirityspömpelille.

Näistä vertailukuvista huomaa myös sen, että vasemmalla näkyvä ylijäämäpuukeko on poltettu pois


Altaan ympäryskivetystä täytyy vielä miettiä saisiko muovireunuksen kokonaan piiloon; vierelle siirsin hopeatäpläpeippiä


Puuhaa riittää tässä ns. mökin etupihalla ja liiterin vierellä vielä, sillä sepelialue on tarkoitus ympäröidä kokonaan mullalla ja mullan ja sepelin väli reunustaa kivillä. Sepelireunaa vasten laitan juuriestemattoa, jotta kukkapenkin asukkaat eivät lähde sepelin sekaan seikkailemaan. Tyhjää istutustilaa on runsaasti, joten puutarhamyymälä kutsuu lähiaikoina.

Eli sepelin ja oikealla näkyvän aidan välinen alue on tarkoitus mullittaa

Aion olla laiska ja pistän vihreän kasvuston matalaksi ja päällystän vain sanomalehdillä, jotka saavat jäädä maatumaan mutta huolehtimaan sitä ennen, ettei nuo kaikki rehota uudessa mullassa

Vasemmalla näkyvään tyhjään alueeseen tulee näillä näkymin toisen kilpikonnamme uusi kesäasumus


Kyllä tämä tässä alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan



Lopuksi lisää talven tappamien listailuita eli ruskoakeenat eivät ole lähteneet lainkaan kasvuun ja mielestäni tässä vaiheessa kyllä jo pitäisi jotakin näkyä. Ruskoakeena kuuluu itseasiassa myös siihen sarjaan, että sitä on pakko ostaa lisää tilalle. Syksyllä hankittu siniakeenakin on selkeästi menetetty. Myös keijunkukat, sulkaneilikat ja tuoksumatara ovat kadonneet. Katsotaan kuinka pitkään lista mahtaa jatkua.