Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verikurjenpolvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verikurjenpolvi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2015

Puutarhakaariprojektin jatko-osa

Kuvattu 1.8.-22.8.15

Jos tämän puutarhakaariprojektin edistäminen oli tahmeata, on sitä ollut myös valokuvien läpikäynti. Luulen, että se johtuu levottomasta ympäristöstä, jossa tähänastinen kokonaisuus tuntuu kuvissa hieman hukkuvan. Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka keskenhän se vielä on ja kaarihässäkkä kököttää vain paikoillaan ilman varsinaista tarkoitusta. Käyttötarkoitus muodostuu vasta siinä vaiheessa kun saan polun tehtyä kaarelta perunamaalle.

Itse kaarikokonaisuuden tekeminen oli ihan mukavaa, joskin hyvin hidasta kieputella rautalangalla verkkoa kiinni kahden valmiskaaren väliin mutta kaaren paikan ja istutusalueiden työstäminen alkoi tuntumaan jo pakkopullalta. Pelästyin siis jo alkulomasta, että tähänkö se koko motivaatio puutarhan parissa tältä vuodelta loppui mutta onneksi se liittyi vain tähän kaariprojektiin. Se toki oli jo ihan mukavaa vaihetta kun pääsi istuttamaan kasvit istutusalueisiin.

Olen mietiskellyt, että motivaatio-ongelmat saattoivat aiheutua siitä, että ruusupavut odottivat niin pitkään istuttamista, että tuli paineet saada istutuspaikat tehtyä. Eli oli tavallaan pakko edistää juuri tuota tiettyä hommaa. Puutarhatöitä tykkään tehdä eniten niin, että aikataulu on täysin vapaa ja siitä yritän jatkossa pitää kiinni.

Siellä se nyt kuitenkin kököttää; myöhemmin lähikuvat istutuksista

Näistä tämä homma aikaisemmin lähti liikkeelle

Seuraavaksi pitikin kaivella maata pois ja sommitella kahitiilet tukijaloiksi; vatupassi ja mittanauha tietysti apuvälineenä, jotta kaari tulee suoraan.

Kaaren päätin kiinnittää tiiliin sementtilaastilla (S30) täyttämällä tiilten reiät


Kaaressa oli niin lyhyet jalat, että halusin lisätukea pitämään kaaren paikoillaan tiilissä, jotta pysyisi paikoillaan kovemmassakin tuulessa. Oli pakko tehdä tällainen tiiliviritelämä, koska tähän maahan ei pysty lyömään esimerkiksi harjateräksestä taivutettuja lisäkiinnityksiä. 

Löysin liiteristä jotakin tällaista metallinauhaa ja päätin tehdä tukikiinnikkeet siitä

Taivuttelin jokaiseen kulmaan omansa ja upotin näiden avulla kaaren kiinni betoniin


Istutusalueiden kaivuu, kivetys ja mullitus tehtynä toiselle puolelle

Ja tässä istutukset jo molemmin puolin (yksi kivikasa on taustalta hävinnyt lipputangon ympärille kivimuuriksi)

Tälle puolelle olen istuttanut sulkaneilikkaa, siniakeenaa, lehtosalviaa, ohotanmarunan sekä kääpiövuorimännyn. Ohotanmaruna on yksi niistä liian vähässä mullassa kituneista raukoista mutta tässä sillä riittää paremmin kasvualustaa. Lisäksi tietysti ruusupavut.


Kokeilin laittaa suodatinkangasta, josko multa ei häviäisi hiekan syövereihin; tälle puolelle istutin myös ohotanmarunan (kolmas kituvasta kolmikosta) ja sulkaneilikkaa ja lisäksi kääpiöpurppurahappomarjan, reunusasteria sekä siirsin valkoiset verikurjenpolvet. Lisäksi ihan takaa löytyy ruusu Martin Frobisher (ja tietysti ruusupavut). 



Istutusalueet muodostavat epäsymmetriset perhosensiivet kaaren molemmin puolin




Tämä on kuvattu 6.9.15

Viimeisimmässä kuvassa sulkaneilikka on innostunut kukkimaan kuten myös reunusasteri, joka ei juurikaan tässä erotu. Seuraava vaihe olisi peittää kaaren keskialue betonilla ja upotella siihenkin pieniä kiviä, jotta saa tähänkin mukulakiveyksen. Tai no sitä ennen todennäköisesti teen tästä sen kuorikatteella päällystetyn polun kulkemaan perunamaalle.

Lisäksi suunnitelmissa on, että tämän edustalla virtaisi joskus pieni puro, jonka ylitse kuljettaisiin kaarisiltaa pitkin. Mutta nämä tapahtuvat sitten joskus. Polku on ainoa, jota olen suunnitellut vielä tälle syksylle tehtäväksi. Kyllä tästä vielä kokonaisuutenakin hieno tulee kunhan saan ympäristönkin siistiksi. Nyt tyydyn tykkäämään yksityiskohdista ja vierellä olevista istutusalueista. Ja tietysti itse kaaresta. :)

tiistai 4. elokuuta 2015

Kaunista kukkivaa

Kuvattu 28.-29.7. poikkeuksia lukuunottamatta :)

Jännityksellä odotin Kyläkurjenpolvi Double Jewelin kukintaa ja ihan ensimmäiset kukat olivat hieman pettymys, sillä violettia ei kukan keskiosassa ollutkaan niin paljoa. Ensimmäisen kuvauskierroksen kävin 28.7. ja tällöin violettia oli näkyvissä vain hyvin vähän. Mutta iloinen yllätys odotteli muutaman päivän päästä sillä 2.8. pääsin ihastelemaan jo kauniimmin violettia sisältäviä kukkia. 

Kyläkurjenpolvi Double Jewel 2.8.

Kyläkurjenpolvi Double Jewel 2.8.

Kyläkurjenpolvi Double Jewel 28.7.; ihan kaikissa ei violettia keskellä ollut niin paljon

Laitoin aiemmin jo kuvaa ainokaisesta kukkivasta Isotähtiputki Venicestä mutta oli otettava uudet kuvat kun kukinta pääsi parhaaseen vaiheeseensa.

Isotähtiputki Venice

Isotähtiputki Venice

Verikurjenpolvi yllätti kukinnan kestolla, sillä se kukkii edelleen. Minähän ajattelin jo hieman ennen heinäkuun puoltaväliä, että Verikurjenpolven kukinta taitaa olla parhaat päivänsä jo nähnyt vaan eipä ollutkaan. Kaunista kukkaa on riittänyt. 

Verikurjenpolvi

Verikurjenpolvi

Kyläkurjenpolvi Dark Reiteria ostin ihan lehdistön värin vuoksi ja on ollut hieman harmillista, että kaikki kolme ovat kasvaneet selkeästi heikommin kuin esimerkiksi samaan aikaan juurakkona istutettu lajike Double Jewel. Toivottavasti lähtö on vain hidas ja tulevina vuosina jaksaa kasvaa runsaaksi pöheiköksi. 

Kyläkurjenpolvi Dark Reiter

Ostin ruusun (Martin Frobisher, kanadalainen pensasruusu) Jaakkolan puutarhakeskuksesta viime viikolla. Olin ajatellut jotakin hehkuvamman väristä mutta tarjonta ei tässä vaiheessa ollut enää kovin runsas ja ruusu täytyi saada. Ja kyllä tässä on kauniit kukat ja tuoksukin on ihana. Nyt pitäisi vielä saada tämä istutettua johonkin, jotta pääsee aloittamaan juurtumisen. 

Ruusu aukeamassa 2.8.

Ja kunnolla kukassa 4.8.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kaunista kukintaa ja kasvua

Vieläkin loppuja kuvia ajalta 9.7.-12.7.

Keisarinkruunun eli Ruskoliljan kukintaa sai viime viikolla ihastella. Tällä hetkellä kukat ovat parhaat päivänsä jo nähneet, joten kauhean kauaa eivät nämäkään kukat ilona ole mutta kuviin voi aina onneksi palata. Olen varmaan aikaisemminkin jo kirjoitellut, että tämä on sellainen lapsuuden muistokukka eli olen nämä kuljettanut lapsena mammani pihasta vanhempieni pihaan ja sieltä viime kesänä kaksi sipulia mökille ilahduttamaan. 

Jouduin kaivamaan kukkamaata uusiksi laittaessa sipulit ylös maasta niin, että nuput olivat jo aika suuria ja pelkäsinkin, että kukinta kärsisi tai ei jopa kukkisi ollenkaan. Onneksi pelko oli ihan turha. Tämän vierelle istutin kolme Mesisilkkiyrtti Green Parrotin juurakkoa ja kunhan ne kasvavat kunnolla ja runsautuvat, toivon lehdistön piilottavan Ruskoliljan varret kukinnan jälkeen. 


Kuvapäivitys pihan keskialueesta

Tänä kesänä ei taida suuria korkeuksia alla olevassa kuvassa näkyvät kasvit vielä tavoitella mutta koska osa on istutettu tänä kesänä juurakoista, olen iloinen tähänastisesta kasvumäärästä. Sama päteen oikeastaan kaikkiin tänä kesänä istutettuihin korkeampiin kasveihin. Istutusvälit ovat varmasti ammattilaisten mielestä liian pienet mutta olen mieluusti kolmen vuoden sisään jo jakamassa näitä sen sijaan, että odottaisin viisi vuotta ennen kuin alue kasvaa runsaan täyteen. Ja nyt jos menisin ulos ottamaan uuden kuvan (vesisateeseen), olisivat kasvit hieman taas tästä jo kasvaneet lisää kokoa. 

Patjarikkoja on edelleen etureuna täynnä mutta kyllä ne siitä ehdin johonkin muualle myöhemmin liikuttelemaan. Tuohon tein suhteellisen syvän multatilan, joten se tuntuu menevän Patjarikoilla hieman hukkaan, koska käsittääkseni tämä vaatii aika vähän pärjätäkseen silti hyvin? 

Siellä möllöttää edelleen etureunassa Patjarikkoarmeija väliaikaispaikoillaan

Yksi Kodin Kukilta tilaamistani patjarikoista innostui kukkimaan ja olin aika yllättynyt kukan väristä; minähän tilasin 9 vaaleanpunaisella kukalla varustettua taimea ja edessäni oli valkoisia kukkia. Ajattelin, että voisiko väärään väriin vaikuttaa ensimmäinen kukinta uudessa paikassa ja väärään vuodenaikaan ja lähetinkin varmistusviestiä Kodin Kukille. Sain heiltä hyvin nopeasti vastausta, että ensimmäiset kukat saattavat olla valkoisetkin vaaleanpunaisessa lajikkeessa ja sovittiin, että otan yhteyttä, mikäli vaaleanpunaisia kukkia ei ala näkymään; tällöin olen saanut vahingossa väärää väriä. Voi olla, että tämä vahvistuu vasta ensi keväänä kun on oikea aika kukkia.

Jonkin aikaa sitten ostin kyllä valkoisia ja tummanpunaisiakin Jaakkolan Puutarhakeskukselta mutta nämä kukat ovat Kodin Kukilta ostetussa taimessa. Vaaleanpunaiset ovat näistä kaikista kauneimmat, sen jälkeen tulee tämä tummanpunainen ja viimeisenä omaan makuuni valkoinen.

Aika valkoinen vaaleanpunainen

Patjarikkojen kanssa samassa kukkamaassa asustaa Verikurjenpolvi ja se on myös innokkaasti kukkinut. Tällä hetkellä näyttäisi jo siltä, että paras kukinta-aika alkaa olemaan ohitse. 


Alla olevasta kukkamaasta jos laittaisin nyt uuden kuvan, näkyisi suurin kasvuero viikon aikana. Ja tässä tilaa itselleen ahkerasti valtaa Hopeatäpläpeippi (tosin lähes yhtä hyvää vauhtia tuntuu leviävän myös Sitruuna-ajuruoho). Olin lukenut, että Hopeatäpläpeippi leviää voimakkaasti mutta leviämisvauhti yllätti silti. Minähän pääsen napsimaan tästä rönsyjä jo nyt, jotta saan sitä levitettyä muuallekin. Tätä täytyypi varmaan aika raakalla kädellä muutenkin aina näin pienessä kohtaa pienentää, jotta koko kukkamaa ei ole kohta peippien valtakuntaa. 

Jos googlen avustuksella löydetty tieto pitää paikkansa, voin vain katkoa rönsyjä ja tunkea multaan ja kasvin pitäisi juurtua?


Kasvivalintojen sopivuus toisiinsa nähden on vahvistunut omassa mielessä ja olen todella tyytyväinen valintoihini. Ja vielä tyytyväisempi olen siinä vaiheessa kun tästä ei näy yhtään paljasta multaa vaan kasvit ovat täyttäneet alueen kokonaan. Ohotanmarunan taimet ovat myös niin runsaat, että saatan niistä toisen siirtää jo tänä kesänä muualle, sillä yksi vaikuttaisi täyttävän enemmän kuin hyvin niille ajattelemani alueen; kaksi vierekkäin tönivät tällä hetkellä jo toisiaan "anna tilaa". 


Vaalealehtinen Hopeatäpläpeippi on kyllä niin kaunis, että haluan johonkin tätä ihan suurena mattonakin maata peittämään. En voi kulkea ohi tuijottelematta lehtiä ja välillä tulee vähän sormin hipelöityäkin niitä. 



Lisää täytyy laittaa kuvia myös Sitruuna-ajuruohosta, sillä viime viikonloppuna se oli jo ihan kunnolla kukassa ja kukinta näyttää jatkuvan edelleen. Jos tämän tekstin lukaisee joku Sitruuna-ajuruohoja pihassaan levittänyt/jakanut, voinko vain katkaista maahan juurtuneen varren ns. emokasvista ja tämän jälkeen siirtää johonkin muualle? Tätäkin haluan ehdottomasti siirrellä muihinkin paikkoihin puutarhassani. 





Niiiiiin kaunista!

Olen tyytyväinen :)

Lopuksi kerrottakoon, että kantapään kautta se riittävä multasyvyyskin on opeteltava. Viime kesänä istutin pihapuron pikkualtaan vierelle kolme ohotanmarunan taimea ja periaatteessa ovat kasvaneet ihan hyvin. Vaan kun vertaa näitä kolmea taimea tänä kesänä valmistuneessa kukkamaassa asuvaan kahteen taimeen, huomaa kummat ovat riittävässä multasyvyydessä. Kuvat on otettu samana päivänä ja kolmistaan asustelevat ohotanmarunat suorastaan huutelevat syvempää multaa asuinpaikakseen. 

"Kituva" kolmikko

Täytyypi yrittää jo tänä vuonna napata tuosta nuo kituvat reppanat ylös ja laittaa parempi multasyvyys. Ja todennäköisesti jätän vain yhden taimen tuohon, koska uskoisin sen ensi kesänä jo peittävän koko tuon alueen, kunhan multaa vaan on riittävästi. Tuolla alla menee muistaakseni sähköjohtoja, joten syvemmäksi kaivamisen sijaan minun täytyy yrittää jotenkin ympäristöön sopivasti korottaa kivetyksellä reunoja saadakseni enemmän kasvualustaa. 

Rehevä kaksikko

Sadekin loppui tässä jo hetki sitten tätä kirjoitellessani, joten taidan siirtyä ulos nyppimään hieman rikkiksiä ja sen jälkeen ehkäpä heiluttelemaan lapiota jatkaakseni puutarhakaaritunnelin sijoituspaikan tekemistä. Sateisen päivän vuoksi ei nyt kauhesti tänä viikonloppuna hommat etene mutta ensi viikon jälkeen alkaa onneksi loma. 

Ps. Päivitin puutarhan kasvit -sivun ja yritin tehdä siitä nyt selkeämmän. Kasvit on aakkosjärjestyksessä ja kaikki kuvat pienemmät mahdolliset. Lisäksi on linkki, josta pääseen sivulle, jossa on ihan pelkkä kasviluettelo ilman kuvia.