Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivimuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivimuuri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Parkkipaikan kivireunus etenee

Kuvattu 11.6.2017

Pitkän tähtäimen projekti eli mökin parkkipaikan reuna-alueen kivireunus on edistynyt paljon enemmän kuin olisin osannut haaveilla. Puoliskoni on etsinyt pitkin pöheikköjä isoja kiviä ja raahannut suurimman osan parkkipaikalle itsekseen minun puuhastellessa kukkapenkkien parissa. Kukkapenkkipuuhien jälkiruoaksi olen asetellut tuotuja kiviä hiekkareunusta vasten. 

Yksi kivistä on asetettu vaakatasoon niin, että kivikkoon muodostuu penkki, jossa voi halutessa istahtaa. Aika näyttää tuleeko tuossa koskaan istahdettua mutta mielestäni se näyttää siinä kivalta. Lisäksi kiven asettelu tuolla tavalla mahdollisti sen, että sain jätettyä molemmin puolin istutusmontut alareunaan. Mullalla istutusmontut täytän vasta kun on jotain mitä sinne istuttaa. 




Ihan pelkästään kivelle tätä ei ole ajatuksena jättää vaan kolojen sekaan laittelen kasveja kasvamaan. Ensimmäinen isompi kolo on jo täytetty mullalla ja sinne pääsi harmaa-ajuruohot asustelemaan. Aikaisemmin olen hankkinut valkoisena kukkivaa harmaa-ajuruohoa mutta nyt tilasin purppuran punaisena kukkivaa versiota. Parin vuoden päästä toivottavasti pääsemme nauttimaan jo laajahkosta matosta, joka keskikesällä antaa upean väriloiston kivien sekaan. Ajuruohon lisäksi joihinkin koloihin pääsee asustelemaan ainakin keltamaksaruoho. 

Kivien keskelle istutettu harmaa-ajuruohoa ´Purple Beauty´

Harmaa-ajuruohon lisäksi jätin kivien keskelle pikkuruisen männyn. Aion leikellä tältä vuosikasvaimia niin, että pysyisi pienenä ja kasvaisi ajan myötä tuuheana pallukkana. 


Vaikka tähän on paljon jo kiviä tuotu, saa niitä etsiä ja raahata tähän vielä melkein toisen mokoman. Ja ihan takana näkyvien suurten lohkareiden edusta täytyisi jotenkin siistiä ja varmaankin laittaa siihen jotakin erittäin kuivassa viihtyvää kasvamaan. Kenties tuohonkin loppujen lopuksi valikoituu kestävä keltamaksaruoho ellei muita ideoita tupsahta päähäni. 

Vielä kun tuon kulman istutusalueen saisi täyteen rehevästi kasvavia kasveja. 

torstai 18. toukokuuta 2017

Grillin luonnonkivimuurin jatkamista

Kuvattu 14.5.2017

Grillin luonnonkivimuuraus sai viime viikonloppuna jatkoa eli sain muurattua siihen korkeuteen kuin oli tarkoituskin. Päälitason pinnoitin liuskekivillä. Muurauksen annettiin kuivahtaa yhden yön ajan ja lauantaina puolisko rakenteli muurauksen päälle neliskanttisen muotin piippuvalua varten ja valutteli mössöt muotin sisään. 


Piippu saa viikon verran kuivua ja sen jälkeen muotti napataan pois ja katsotaan miltä lopputulos näyttää. Jos kaikki menee ja onnistui suunnitellusti, jossain vaiheessa kesää pinnoitan tämän pikkuisilla liuskekivillä ja katson kuinka pinnoitus kestää. 



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Luonnonkivimuurausta

Kuvattu 6.5.2017

Olen aina ihastellut erikokoisista luonnonkivistä tehtyjä muurauksia mutta en ole koskaan kokeillut tehdä sellaista itse. Paitsi... Nyt sekin on tullut kokeiltua eli tässä lisää viime viikonlopun ahertamisen tuloksia. 

Viime syksynä puoliskoni valoi betonista grillin rungon isojen kivenlohkareiden keskelle ja nyt grillin työstämistä on jatkettu niin, että ryhdyin muuraaman takaosaan luonnonkivimuuria. Muurin sisällä kulkee piippu. 




Se tunne kun on edessä kasa kiviä sekä satsi betonia ja pitäisi aloittaa ilman mitään kokemusta. Loin päässäni etukäteen mielikuvan miltä kivimuurin pitäisi lopulta näyttää enkä osaa olla tyytyväinen, jos lopputuloksesta tulee vähänkään huonompi. Eli asetan itselleni aina suuret onnistumisen paineet. 

Tässä projektissa meinasi tulla aika isokin kiukku kun betoni työstäessä lähti valumaan kivien väleistä, vaikka kuinka yritin rakoihin laitella pienempiäkin kiviä. Betoni oli ehkä hieman liian löysähköä mutta silti tuli ajateltua, että en vain osaa tätä. Mietiskelin jo mielessäni, että tästä tulee karmiva kun kivistä ei näy mitään vaan kaikki kivien pinnat ovat ihan harmaassa betonissa. Kiukuttelin ihan turhaan puoliskollenikin, joka silti ihanana ihmisenä pyrki tsemppaamaan minua. 

Luovuttaminen ei itselleni ole kuitenkaan ratkaisu vaan jatkoin muurausta niin kauan kunnes betoni loppui (kesken). Päätin antaa rakennelman hetken olla, minkä jälkeen hain ämpärillisen vettä ja sienen ja kokeilin putsata runsaan veden avulla kivien pintoja. Ilo oli valtava kun huomasin pintojen puhdistuvan erittäin hyvin. 



Kaikki kiukku ja mieliharmi tehdessä oli täysin turhaa ja olen aikaansaannokseen erittäin tyytyväinen. Tätä oli tarkoitus tehdä korkemmalle mutta betonin loputtua kesken, jatketaan muurausta seuraavalla kerralla. Muurauksen päälle on ajatuksena tehdä liuskekivistä taso, jonka päältä jatketaan varsinaista piipun muurausta muotin avulla. 


Betonipinnalla olevat grillin seinämät olen ajatellut pinnoittaa tummalla liuskekivellä kuten myös muotin avulla valettavan piipunkin. Katotaan miten pinnoitus ajan myötä pysyy vai pysyykö ollenkaan. Ainakin täytyy kokeilla. 


Grilli on tosiaan tehty aika syvään monttuun. Montun reunamat koostuvat rakennusaikana mökin perustusten tieltä pois kaivetuista suurista kivistä ja päälle puoliskoni rakensi katon. Katon päälle on laitettu puukehikko, jonka sisälle laitamme multaa ja toivomme mullan sammaloituvan. 

Tämän paikan haaste on se, että keväisin monttuun keräytyy ympäröivästä maaperästä sulava vesi. Sen tiesimmekin jo projektiin ryhtyessä ja aika näyttää kadummeko valintaa. Pumpun avulla olemme pumppailleet kertyneet vedet pois. 

Paljon tässä riittää vielä puuhasteltavaa, ennen kuin grillipaikka on valmis. Grillailtu tässä on silti jo aika paljon, jopa lumisateessa keskellä talvea. 

Grilli ei varmasti jää ainoaksi paikaksi, johon kivimuuria tulee tehtyä muuraamalla. Ajatuksia on jo päässä mutta aika kertoo mitkä niistä ajatuksista toteutuvat. 

Ympäristö tulee somistumaan ajan myötä

Viime syksynä kuvasin ja julkaisin alla olevan videon tulevasta grillipaikasta, joten laitan sen vielä tähän toiseksi "ennen" kuvaksi. 




Tällaiselta näytti ennen grillin muuraamista

Ps. Koska arvostan hyvää asiakaspalvelua, haluan lisäksi antaa kehuja Kivikopla Oy nimiselle yritykselle. Tarvitsin pieniä liuskekiviä pienen määrän eli en ollut asiakas, josta olisi sillä hetkellä ollut tiedossa suuri rahatulva. Siitä huolimatta palvelu oli erinomaista ja löysin juuri mitä tarvitsinkin. Valikoimakin näytti olevan erittäin hyvä, joten tiedän kyllä mistä kiviä myöhemmin ostan kunhan saamme omakotitalohaaveemme aikanaan toteutettua (ja pääsemme siihen vaiheeseen, että alamme kunnolla laittamaan pihaa). Ehdottomat suosittelut jos etsit hyvää kivimyymälää. Myymälä sijaitsee Espoossa mutta tekevät toimituksia kuulemma mihin vaan mihin kuljetuskalustolla pääsee. 

perjantai 5. toukokuuta 2017

Puutarhan kevätsiivous ja kivihommia

Kuvattu 15.4.-1.5.17

Itselleni tärkeät vaiheet puutarhan hoitamisessa ovat syksyllä viimeistenkin rikkaruohojen kitkeminen ennen lumien tuloa ja keväällä kukkapenkkien siivoaminen kuolleista kasvinosista ja erityisen ahkera kitkeminen. Tästä vuodesta lähtien otan tavaksi myös lannoittamisen sekä kukkapenkkien kevyen lisämullittamisen heti alkukeväästä ja myöhemmin kesällä lisälannoitusta. Näillä välineillä uskon, että puutarha voi hyvin ja keskikesän kitkeminen pysyy kurissa.  

Rikkaruohojen kitkeminen on itselleni rentouttavaa puuhastelua puutarhan parissa eli en koe sitä rasitteena. Kun ahkerasti keväällä kitkee, pysyy kukkapenkit aika puhtaana loppukesän melko vähäiselläkin kitkemisellä eikä rikkikset pääse valloittamaan multa-alaa juuristollaan. Tällöin jää enemmän aikaa taas muulle puutarhan hoidolle. 

Aika ankeilta puutarhakuvat vielä näyttävät kun tarjolla on pääsääntöisesti multaa ja kiviä mutta nappailin silti kuvia kevätsiivousten ja lisämullitusten jäljiltä. Niihin on myöhemmin mukavaa tehdä vertailua kun kasvit alkavat kasvamaan silmissä. Ja jääpä muistiin kasvutahti myöhemmillekin vuosille kevään tulon vertailun näkökulmasta. Kevätsiivous oli ajankohtainen ennen pääsiäistä olevalla lomaviikolla. 

Keskipiha; 15.4. yllättävän lumisateen jälkiä vielä hieman nähtävissä





Vähän kuvia kesken aherruksen



Sisääntulon vierellä olevassa viime kesänä valmistuneessa istutusalueessa on hieno iso pystyreunainen kivi. Jos oikein muistan, tämä kivi taisi olla kaivuukiviröykkiön alla piilossa kun otin tästä kuvia. Nyt en jaksa tarkistaa vaan joka tapauksessa esittelen itseäni ilahduttaneen maan alta löytyneen yllätyksen. 


Tässä kohden ei tarvinut itse miettiä missä kukkapenkin reuna menee, koska tämä vaikuttaa olevan vain pieni osa ihan valtavasta kivestä. Siispä luonto päätti kukkapenkin rajan tältä osin ja hieno raja onkin. Vierelle istutin kivikkosuopayrttiä (muistaakseni) ja toivon sen ajan myötä valahtavan osittain tuohon kivireunuksen päälle. 


Vappuviikonloppuna tuli leikittyä hieman kivenpyörittäjän kylää, sillä aloitin parkkipaikan reunuksen vuoraamisen isoilla kivillä. Homma on hidasta, koska käyn etsiskelemässä sopivan isoja kiviä pitkin metsäplänttiämme ja sieltä raahaan yksitellen tähän parkkipaikalle. Onneksi ei tarvitse pelätä, että kivet loppuisivat kesken ja kiire tämän osalta ei sinänsä ole. Joskin tämä kohta alkaa olemaan ainoa selkesti erittäin keskeneräisen näköinen, joka pistää omaan silmääni. 

Tässä näkyy ajatusta miten parkkipaikan reunus on tarkoitus vuorata kivillä; sekaan maksaruohoja.




Muutaman kiven saa vielä raahata ennen kuin tämä reunusta on siisti/valmis


Hyötypuutarhan puolellakin on tapahtunut eli kasvimaan möyhin ja lisäsin siihen aika reippaasti multaa sekä lannoitusta. Tarkoitukseni oli alunperin syksyllä hakea naapurista hepan herkkua mutta se jotenkin jäi, joten turvauduin puutarhamyymälän lannoitteisiin.


Lannoitetta

Viime kesänä tehdyn pikkuliiterin vierellä ollut kukkapenkki menetti syksyllä lähes viimeisetkin perennansa ja tämän lempinimi tästä lähtien on varikko. Nimen keksi siskoni kun kertoilin, että en haluakaan tällä alueella ylläpitää erityistä perennapenkkiä vaan voisin ennemminkin käyttää tuota aluetta kasvien väliaikaispaikkana. Semmoistakin kun aina tarvitsee, jos saa jonkun hienon lahjakasvin eikä sille ole vielä hyvää sijaintia tai myöhemmin kasveja jakaessa tarvitsee jakopaloille väliaikaiskotia. 

Tyhjänä rikkaruohoille otollisena paikkana tätä ei kuitenkaan kannata koko ajan pitää, joten tässä voi kesällä kasvatella hyötykasveja. Nyt hieman yli puolet tästä alueesta nappasi itselleen pikkukasvimaasta ylösnostetut maa-artisokat sekä ruohosipulit; ja ehkäpä laitan ainakin porkkanaa tähän kasvamaan. 

Aika reippaasti kuljetin tähän lisämultaa ennen kuin sujauttelin maa-artisokat multaan piiloon ja tietysti lisäsin myös lannoitetta. 



Tällainen perennapenkki tämä oli vielä viime kesänä

Nyt kun yläpuolella vilahti kuva viime kesältä, muistin, että ohikulkeva polkukin näyttää tällä hetkellä ihan rakennustyömaalta. Ulkonäkö johtuu siitä, että puoliskoni kaivoi polun auki ja laittoi maan alle kulkemaan sähköjohdon taustan pikkuliiterille. Täytyy kevään mittaan laittaa uudet katteet polulle, jolloin näyttää jälleen ihan uudelta. 


Mullan lisäystä

Multa oli osittain vielä jäässä mutta päältä sai jo sulanuttakaivettua

Talven maassa olleet maa-artisokat

Ja jotta puutarhapuuhien päätteeksi voi aina iltaisin lämmittää saunan, täytyy polttopuita kohta tilata lisää, sillä puupinot liiterissä alkavat ehtymään. Polttopuiden pinoaminen ei ole kaikista mieluisinta puuhaa itselleni mutta tehtävä se on. 


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Mukulakiveystä

Kuvat 19.8.-22.8.15

Lipputanko sijaitsee meillä hyvin keskeisellä paikalla. Maata jouduttiin korottamaan lipputangon "jalan" ympäriltä, koska monttua kaivaessa tuli suuri kivi vastaan. Korotus hoidettiin yllätys yllätys kivien avulla ja jotta kiviteema vain jatkuu, halusin pintaan mukulakiveyksen pienistä kivistä. Kivimuuri on miehen käsialaa (kuten myös lipputangon paikkavalinta ja kaivuupuuhat). 

Mökin suunnasta kuvattuna näyttää tällaiselta



Kivimuurien sisällä on ensin runsas kerros sepeliä, joka oli saanut painua jo pitkän aikaa paikoilleen. Päälle laitettiin ylimääräiset kahitiilet sekä verkkoa. Mies työsti betonia (S100) ja minä tasoittelin paikoilleen ja painelin/asettelin kivet. Tarkoitus on tehdä tähän porras samalla tavalla mutta betoni loppui kesken. 

Alla olevasta kuvasta katsottuna vasemmalla on kivien sekaan laitettu aika paljon hiekkapitoista multaa ja kolmea erilaista maksaruohoa: kelta-, valko- ja oregoninmaksaruohoa. Toive on, että ne selviäisivät hyvin paahteisella paikalla, jotta tähän saa vähän vehreyttäkin mukaan. 

Vasemmassa reunassa saa maksaruohot levitä runsaasti

Koska betonin kanssa leikittiin, kokeilin tehdä ensimmäiset betonisaappaat

Täydelliset näistä ei kummastakaan parista tullut mutta tykkään niistä silti laatoituksen vieressä seisomassa (sijainnit näkyvät ensimmäisessä kuvassa)

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Toinenkin uusi istutusalue

Viime kesänä kulutin useita tunteja mökin "keskipihan" parissa saaden sen jo aika hyvään valmiuteen. Suuren punertavan kiven vierellä kasvoi kuitenkin suuri mänty, joka oli tarkoitus tänä vuonna kaataa, joten sen edusta täytyi aikaisemmin jättää vielä vapaaksi. Mänty kaadettiin alkukeväästä ja nyt kannon vierellä on uusi istutusalue. 


Viime viikonloppuna istuttelin uudelle alueelle jaloangervoa, pikkutöyhtöangervoa, ohotanmarunaa sekä sitruuna-ajuruohoa. Kaksi jälkimmäistä siirsin pihan toisesta istututusalueesta tähän uuteen kohtaan. Vapaata tilaa jäi vielä ja tänä viikonloppuna olen nekin täyttänyt mutta siitä ottelen kuvat myöhemmin; suurin osa istutetuista kasveista tuli nimittäin juurakkona, joten eipä tämä kohta vielä juuri tämän kummemmalta näytä.


Yllä kuva miltä keskipiha kauempaa tällä hetkellä näyttää. Tai oikeastaan ylempää, sillä otin tämän kuvan seisoessani kiven päällä. Ei taida jäädä epäselväksi tätä kuvaa katsoessa, että tykkään kivistä todella paljon. Laattakivien välissä virtaa meidän pikkuinen puro. 


Laattakivethän sain vanhemmiltani ja ne on aseteltu tähän sillä ajatuksella, että matalat maanpeittokasvit saisivat levitä melko runsaasti tässä alueella mutta silti säilyy kohdat, joita pitkin voin kulkea huoltamassa tätä aluetta. Ja kyllähän laattakivet muodostavat tavallaan mukavat polut tuohon alueelle. 


Yllä lähempää kuva puron yläaltaasta, johon pumppaamme puropumpulla veden ja sieltä se saa lähteä lorisemaan alas. Kanervien sekaan istutin viime vuonna mm. sammalleimua ja ne ovat lähteneet nyt jo leviämään aika mukavasti. Alla puroalue vielä toisesta suunnasta. 


Puro laskee altaaseen, jonka kivetän loppuun tänä kesänä. Aikaisemmin altaan ympärillä on ollut verkkoseinät sekä katto, koska punakorvakilpikonnamme vietti siellä kesälomat. Mutta menetimme kilpikonnamme viime kesänä, joten nyt aidat on otettu pois ja altaan voi kivettää loppuun. Kivetys olisi vienyt aika paljon uimatilaa pois altaasta, joten sen vuoksi en aiemmin ole sitä kivettänyt. Altaan taustalla on maakilpikonniemme kesätarhat, joista toinen odottaa kattoremonttia, ennen kuin siellä voi jälleen turvallisesti asustella. 


On tämä alue hieman muuttunut; alapuolella kuva vuodelta 2013. 


Ihan pelkkää kivetystä tähän altaaseen ja ympärille ei tule vaan kyllä kasvejakin istutan jonkin verran, koska silloin kokonaisuus näyttää mielestäni kivemmalta. Valkoalpia tähän ainakin haluan. 



Yllä ja alla olevista kuvista näkee tasoeroa mökin ja parkkipaikan/liitereiden välillä; mökin katon kulma näkyy kummassakin kuvassa. Alla olevassa kuvassa näkyy myös istutusalue, josta siirsin ohotanmarunat ja sitruuna-ajuruohot uuteen alueeseen. 


Ohotanmarunoiden ja sitruuna-ajuruohojen tilalle istutin loput jaloangervot. En ole varma onko niiden taso lopullinen vai korotanko tätä vielä kivien avulla korkeammaksi mutta toistaiseksi saavat olla näin. Etualalla kasvaa valkomaksaruohoja ja oregoninmaksaruohoa ja ne saavat myöhemmin siirtyä johonkin muualle ja tähän tulee jotakin runsaampaa tilalle (ainakin näillä näkymin). 


Alla kuva viime vuodelta siitä miltä istutusalue näytti ennen pikkumuutoksia. 



Mies on kasannut luonnonkivistä pienen muurin, jotta lipputangon ympäriltä saadaan maata korotettua niin, ettei maan korottaminen haittaa tai edellytä muutoksia jo valmiisiin kohtiin tässä pihan keskiosassa. Kivimuurista tuli mielestäni todella kiva ja sujautinkin sinne hieman kivikkokasveja kasvamaan. 


Täytyy harrastaa lisäksi taas näitä ennen - välivaihe - jälkeen kuvasarjoja uuden istutusalueen osalta. En ole alunperin tajunnut ottaa kuvaa ihan täysin todellisesta ennen tilanteesta, sillä tähän "ennen" kuvaan on ehditty jo raahaamaan kaksi isoa kiveä. 







Ja koska tässä kuvia on jo tuhottoman paljon, laitetaan muutama vielä. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvässä kasvussa oleva tuoksumatara, jonka viime vuonna istutin. Tämä käsittääkseni on enemmän puolivarjoisten paikkojen kasvi mutta meillä se sijaitsee hyvin aurinkoisella paikalla ja hyvin ainakin toistaiseksi näyttää viihtyvän. Tuoksumataran taustalla on väliaikaissijoituksessa neljä mantsuriankärhöä, jotka odottavat puutarhakaariviritelmän valmistumista. 


Ihan viimeisenä kuva ensimmäisestä istutusalueestani, joka pääsee tänä kesänä jo remonttiin. Yksi remontin syy on se, että tämä jäi ympärillä olevan sepelin lisäämisen jälkeen hieman montulle eli korotusta täytyy tehdä. Lisäksi en taida jaksaa odottaa, että havuista kasvaa runsaat "puskat", joten vaihdan havujen tilalle jotakin muuta, josta saan runsautta ja kasvien korkeuseroa nopeammin. 


Oravanmarjaa on ilmestynyt tähän runsain mitoin. Tai oikeastaan palannut sillä ennen kuin tähän kaivelin istutukset, tässä taisi muistaakseni oravanmarjaa kasvaa runsaasti. En ole nyppinyt niitä pois, koska ovat mielestäni kauniita. 


Oravanmarjan lisäksi mustikkaa kasvaa tässä lähellä ja sitäkään en aio repiä missään vaiheessa pois. Luontaiset kasvit yhdessä itse istuttamien kanssa kelpaavat enemmän kuin hyvin omaan makuuni.