Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matelijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matelijat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Puuhun pakeneva sisilisko

Kuvattu 25.6.2016

Hyötypuutarhan puolella on ollut pientä polkuprojektia ja uuden polun tekeminen vaatii pintamaan poistamista. Tai pintamaan poistaminen kuorikatteen alta kannattaa ja sekin on tullut opittua kantapään kautta. Kyllähän suoraan pintamaan päällekin kuorikatteen avulla tehdyt polut ihan kohtuullisesti toimivat mutta korjailua niihin on joutunut jo tekemään. 

Mutta vielä ei polkuprojektikuvia, koska kuvat ovat vielä valintavaiheessa eli nyt esittäytyy kaivuupuuhia pelästynyt sisilisko; pieni parka, joka paniikissa pakeni puuhun kun lapio lähti heilumaan. Jos olisin liskon sieltä varvikon seasta huomannut, en olisi aloittanut niin raivolla maan lapioimista. Onneksi häntää ei paetessa pudottanut. 




Hyötypuutarhan alueella luonnostaan kasvavat mustikat ovat melko aurinkoisessa paikassa ja sadosta vaikuttaisi tulevan runsas. Jonkin verran olen kypsiä mustikoita tässä parin viikon aikana jo saanut napsia suuhun. Pensasmustikoissa sen sijaan ei vielä kypsiä mustikoita näy. 


Vaskitsankin olen muuten tässä lyhyen ajan sisällä nähnyt kaksi kertaa mutta harmillisesti kamera ei ole ollut saatuvilla. Kaunis liskoeläin.