Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keijunkukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keijunkukka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Matalahkoja kukkijoita

Kuvattu 3.6.17 ja 11.6.17

Minun on tullut pidempään jo merkittyä heti julkaisun alkuun aika, jolloin julkaisun kuvat on kuvattu. Kuten yllä olevista päivämääristä huomaa, välillä kuvat jäävät lojumaan joksikin aikaa kameran muistikortille ja myöhempinä vuosina on mukava nähdä oikea aika, jolloin kuvissa esiintyvät kukat ovat oikeasti kukkineet. 

Näissä kuvissa esiintyvät kaksi matalahkoa kukkijaa eli kääpiöjapaninakileija sekä harmaakurjenpolvi Ballerina. Harmaakuljenpolvi on viime syksyn hankintoja, joka puuttuu esimerkiksi puutarhan kasvit sivulta edelleen. 


Odotin myyntikuvien perusteella tältä hieman enemmän korkeutta, vaikka matalakasvuinen kasvi toki onkin ja sitä tarkoituksella halusin. Sijainti on hyvin kuiva, joten sekin saattaa vaikuttaa kasvukorkeuteen. Herkkä ja kaunis tämä joka tapauksessa on. 



Kääpiöjapaninakileijaa kuvailin kesäkuun alussa. Nyt nämä kauniit kukkaset ovat luultavasti jo aikalailla ehtoopuolella mutta onneksi niistä on ehtinyt nautiskelemaan ja kuvat jäävät jälleen muistoksi. 







Kääpiöjapaninakileijaa olen istuttanut kahteen etupihan kukkapenkkiin, jotta alkukesästä on violettia väripilkkua parissakin eri kohdassa. 


Loppuun talven yli selvinnyt hehkuva keijunkukka 

maanantai 1. toukokuuta 2017

Heräilevä puutarha

Kuvattu 15.4.-1.5.17

Kevät on ollut säiden suhteen erittäin epävakaa ja vaihteleva, vaan siitä huolimatta puutarha hiljalleen jo heräilee uuteen kasvukauteen. Innoissani kiertelen ja kaartelen eri kukkapenkkien luona ja tähyilen uutta kasvua sekä entisestään kasvaneita alkuja. Lumisateet saisivat nyt jo kokonaan loppua, koska pelkään lumen ja yöpakkasten vaurioittavan jo pintaan nousseita kasveja. 

Virallisesti aloitin puutarhakauden pääsiäistä edeltävällä viikolla, jolloin vietin lomaviikkoa mökillä. Säistä huolimatta sain siivottua kukkamaat kevätkuntoon. Blogi starttaa tämän kauden kuvilla hiljalleen heräilevästä puutarhasta. 

Tarhakylmänkukka

Tarhakylmänkukka

Viime syksynä minun tuli piiloteltua mullan sekaan ensimmäistä kertaa krookusten sipuleitakin. Jostain syystä tähän asti olen krookukset ohittanut mutta en tiedä miksi; nehän ovat ihania ja piristävät keväällä muuten vielä niin kukatonta aikaa. 

Krookus

Krookus

Krookus; tässä alussa näen linnun pään ja siksi tämä oli kuvattava

Muita sipulikukkia minun ei ollut tarkoitus laittaa mutta taisin sittenkin jotain tulppaaneitakin upotella maahan. Ainakin ihan tulppaaneilta nämä alut näyttävät. Ovatkohan nämä olleet jotakin ilmaislahjoja esim. Viherpeukaloilta ja siksi päätyneet mullan sekaan. Ehkä täytynee kaivella jollain aikataululla vanhoja tilausvahvistuksia, jotta saan näille nimenkin. 

Jokin tulppaani?

Ripsialpi pilkistelee lehtineen siellä täällä terhakkaasti maan pinnalla. Tämä taitaa kukkapenkissä olla melkoinen riesa, sillä näyttää leviävän erittäin tehokkaasti. Pari lehdykkää näkyi mielestäni jo liian pitkällä ja ajattelin ne sieltä nyppästä pois. Eipä tätä kasvia ihan niin vain nyppästäkään, sillä juuristo on melkoinen eli tosissani sain kaivuutyötä tehdä. Mutta... kasvi on niin kaunis, että aion vain yrittää sen kanssa taistella leviämisen suhteen. 

Ripsialpi

Pari pientä lehteä mutta ihan valtava juurituppo

Kultatyräkki
 
Syysleimu, valkoinen

Syysleimu, purppuranpunainen

Jaloakileija

Kyläkurjenpolvi 'Dark Reiter'

Muutama kuva täytyi napata myös näistä kaunokaisista, jotka paljastuvat lumen alta vehreänä. Nyt kaikki Patjarikkoni talvehtivat onnistuneesti ja monessa maksaruohossakin näyttää eloa olevan. 

Patjarikko

Lyydianmaksaruoho

Lyydianmaksaruoho on päättänyt hypätä kasvupaikaltaan keskelle sepeliäkin laattakivien välikköön. Siinä saa kylläkin kasvaa, jos vain pärjäilee noin huonossa kasvupaikassa. Keltamaksaruoho on tehnyt saman tempun jo useassa kohdin mutta sen kestävyydestä tiesinkin; tämä oli itselleni iloinen yllätys. 

Lyydianmaksaruoho

Leppäkerttu harmaa-ajuruohon keskellä
 
Alla olevassa kuvassa on ostettua keltamaksaruohoa mutta lisäksi yhden toisen taimen mukana tullutta vaaleampaa maksaruohoa. Valitsin tuon taimipurkin aikoinaan sen vuoksi, että siellä oli tällainen salamatkustaja mukana. Ilmainen tulokas on levinnyt hyvin ja näyttää täysin keltamaksaruoholta mutta väsitys on kovin erilainen vierustoveriin nähden. Lieneekö tämä keltamaksaruohon jokin erivärinen lajike? 

Keltamaksaruoho

Loppuun talven yli selvinnyt keijunkukka

Hyvää vappua kaikille!

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Lisää aherruksen tuloksia

Mökin etupiha on siistiytynyt reuna-alueidenkin osalta. Nyt näkymä terassilta katsottuna on kaunis, koska reunoilla ei enää rehota rikkakasvien valtaamat alueet. Vielä tosin projekti jatkuu eli oikealla näkyvän pyykkitelineen tausta on mullittamatta ja mökin takana on myös keskeneräiset alueet. Nyt kuvissa näkyvät edistyneet reuna-alueetkin ovat vielä viimeistä silausta vailla. 


Kesälomalla tässä kohden oli vielä valtaisa rikkakasvusto rehottamassa







Oikealla näkyvä takareuna siistiytyi kesälomalla siskoni avustuksella

Kuluneena viikonloppuna näissä kuvissa esiintyvät reuna-alueet ovat jälleen saaneet hieman muutoksia mutta uudet kuvat sitten myöhemmin kun saan aikaiseksi napattua ne kamerasta. 

Vasemmalla näkyy istutusalueiden välissä polku...

...joka johtaa tulevalle grillipaikalle

Grillipaikalla on tällä hetkellä väliaikainen grilli/nuotiopaikka


Puutarhan uusia havuasukkaita ovat (kuvien lisäksi myös pari sinikatajaa):

Kartiovalkokuusi

Harokataja

Siilikuusi

Viime talvi vei minulta keijunkukkani ja päädyin ostamaan pari uutta. Toinen on samanvärinen kuin mitä minulla oli aikaisemminkin mutta alla olevassa kuvassa esiintyvä on uusi väri ja mielestäni kaunis sellainen. 


Keijunkukka pääsi asustamaan altaan lähettyville; jos selviää hyvin, ostan tätä lisää. 


Loppuun todistusaineistoa työvaiheista muutaman kuvan verran. Eli uusiin alueisiin olen peittänyt sanomalehdillä pohjan, koska alue oli niin voimakkaasti rikkaruohojen vallassa. Nyt toivon, että sanomalehdet paksun multakerroksen kera tukahduttavat alla kasvaneet rikkakasvustot. 

Tämä tehtiin siskoni kanssa yhdessä ensimmäisellä kesälomaviikolla


Myös tämä tehtiin siskoni kanssa yhdessä 


Liiteristä laitan myös pari unohtunutta kuvaa eli hirteen olemme kiinnittäneet hirsitoimittajan logon ja lisäksi sisäkuva, jossa näkyy sävytetty lattia. Raaskiiko tuonne polttopuita edes laittaa.