Mökin tarina

Viime vuonna törmäsin mökkiaiheiseen kirjoituskilpailuun, jossa sai vapaasti valita tekstin pituuden ja kirjoitustyylin. Pääasia oli, että kirjoitus liittyi mökkeilyyn. Kilpailuaika päättyi 31.8.2016 ja kilpailun voittajat valittiin huhtikuun 2017 loppuun mennessä. Minun tarinani kuului niihin, jotka saivat vain kiitoskirjeen kilpailuun osallistumisesta, joten voin hyvillä mielin julkaista sen nyt täällä. 

Tarinan ajatus on, että välissä kulkevan runon voi irroittaa tarinasta ja lukea kummatkin omina teksteinään tai lukea yhtäjaksoisesti, jolloin runo ja tarina täydentävät toisiaan. Siis tässä meidän mökin ja sitä kautta myös puutarhan tarina sekä muutama vanha kuva rakennusajalta (ensimmäinen kuva ennen rakentamisen aloittamista). 

_________________________________________________________________________________

Oma mökki, haave ikuinen;

kuinka ihmeessä voimme saavuttaa sen?

Odotus, ei unelmat sitä kestä!

Aika juoksee, usko karkaa sydämestä.

Lainamökki, melkein pienempi kuin nykyisen mökin makuuhuone. Ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä; tai kyllähän veden sai juoksemaan, jos nappasi ämpärin kainaloon ja pisti juoksuksi. Mutta silti kyseisellä mökillä viihdyimme puolisoni kanssa suuren osan vapaa-ajastamme, vaikka samaan aikaan monet muut ikäisemme olivat juhlimassa ravintoloissa. Niin mökkiä kuin pihaakin olisi ollut mukava laittaa kauniimmaksi mutta rahaa ei halunnut suuria summia investoida paikkaan, joka ei ollut oma.

Vaan kerran, kun kotiin saavuin;

oli puoliso ajan varannut, ei sijaintia kertonut.

Hyppäsin autoon, matkaan lähdimme;

Puolessatoista tunnissa, perille saavuimme.

Muistan vieläkin sen torstain kun saavuin työpäivän jälkeen kotiin ja puolisoni kertoi sopineensa näytön; sen enempää hän ei hiiskunut. Kihisin uteliaisuudesta, minkä vuoksi 130 kilometriä tuntui ikuisuudelta. Perillä meitä odotti muutamia vuosia takaperin harvennushakattu metsä ja kaatosade; kuinka kauniilta voi tuollainen alue näyttää huonollakin säällä. Välittömästi silmissä siinsi mielikuva tuolle paikalle rakennetusta mökistä ja se näky oli jotain niin kaunista, että voidaan puhua rakkaudesta ensi silmäyksellä; oma piilopirtti metsän keskellä kaukana muista ihmisistä. Paikka, jossa voi olla juuri niin epäsosiaalinen kuin haluaa. Ja kun itse rakentaa, saa sellaisen mökin kuin haluaa; tai ainakin sellaisen, jonka rakentamiseen rahat riittävät. Paikka ei ole suosittua mökkipaikkakuntaa, koska järviä ei ympäristössä ole mutta meille sijainti on juuri täydellinen.

Kaksi köyhää, asuntovelkaista.

Ei oo puutetta muusta, vain rahasta.

Mut’ riski, se täytyy joskus ottaa;

jos vain pankki luottaa ja lainoittaa.

Yleinen taloustilanne oli aika huono, joten pidimme itseämme hulluina päätöksestämme; lähteä nyt rakentamaan mökkiä lainarahalla. Mutta toisaalta, hyvä taloussuunnittelu auttaa aina ja laskemat tehtiin niin, että kaikissa mahdollisissa tilanteissa mökin pystymme pitämään. Pahimmissa vaihtoehdoissa kodin joutuisi myymään mutta mitä merkitsee kaupunkikoti oman mökin rinnalla? Meille ei mitään. Meidän oikea ykköskoti on mökki ja kaupunkiasunto on kakkoskoti; paikka, jossa asumme arkisin pystyäksemme käymään töissä, jotta rahaa riittää mökin ylläpitoon. Toki kaupunkiasuntoakin kutsumme kuitenkin ihan kodiksi. Valintamme aiheutti paljon uusia valintoja, koska kaikkeen raha ei mitenkään riitä. Talouteen vaikuttavia yllätyksiä on ollut matkan varrella mutta kannustin järkeviin valintoihin on ollut mitä suurin: oma mökki.

Ei ole aina helppoa, ei.

Vaatekaupan ohi kuljet, silmäsi suljet!

Valitse, ostatko puutavaraa vai ostatko paidan?

No, mieluummin rakennan mökille aidan.

Keväästä 2012 lähtien kaikki vapaa-aikamme kului rakentaessa, sillä suurimmilta osin olemme edistäneet mökkiä ihan kaksin. Puolisoni on onneksi erittäin taitava rakennusteknisissäkin asioissa ja hyvällä opastuksella konttorirotastakin kehkeytyi oikea Raksa-Rane; vai pitääkö sanoa Raksa-Raija. Vuoden 2012 kesäloma oli fyysisesti kaikkein raskain, sillä minkäänlaisia pesutiloja ei ollut ja öitä vietettiin alkuvaiheessa pakettiauton takakontissa. Ensimmäinen yö mökin makuuhuoneessa huonojen patjojen päällä oli mahtava, vaikka edelleen pesumahdollisuus puuttuikin. Sinne me kääriydyimme: peittoon, likaan ja unelmaan.

Kas, musta pilvi päällämme pyörii.

Vaan kuinka se pörisee ja villisti hyörii?

Ei pilvi ollutkaan, kärpäsiähän ne!

”Olisiko aika suihkun?”, totesimme.

Aika monta päivää pystyy ihminen hikoilemaan rakentaen ilman peseytymistä mutta kärpäsiähän se kerää ympärille pyörimään. Mahdolliset vierailijat olisivat varmasti pyörtyneet jo heti kiinteistön rajalla. Väsymys ja likaisuus toivat mukanaan huonon huumorin, joka piti kaikki mahdolliset parisuhderiidat poissa. Rakennusprojekti on nimittäin melkoinen koetinkivi parisuhteelle, minkä alle toiset nujertuvat mutta meidän suhdettamme se vain syvensi. Matkaan on kaiken positiivisen lisäksi mahtunut esimerkiksi murtunut ranne, murtunut nilkka, hirsien väliin jäänyt sorminahka sekä lukuisia pienempiä nirhamia. Toiset sanovat, että jokin omaisuus on selkänahasta revitty. Me vitsailemme, että mökki on sorminahasta revitty ja hirsien väliin veri vuodatettu.

Vihdoin valmistui sauna ja löylyä riittää.

Kipeät lihakset iltaisin kiittää.

Onko valmista jo? No tietenkään ei;

Lisärakentaminen ahkerat mukanaan vei.

Ensimmäisistä löylyistä nautiskelimme lattialla seisten, sillä lauteita ei oltu vielä rakennettu. Vaan sehän riittää, että kiuas on asennettu paikoilleen ja vesi virtaa porakaivosta suihkuun; siitä vain saunaa lämmittämään. Peseytyminen lämpöisessä saunassa tuntui mahtavalta ja sen ensimmäisen kerran muistaa ikuisesti. Mökki valmistui muutenkin pikkuhiljaa; kaikki mahdollinen aika käytetiin rakentamiseen ja kyllähän se kieltämättä alkoi uuvuttamaan. Kuitenkaan ahertamista ei malttanut lopettaa vaan tähän päivään mennessä piha-alueelle on rakennettu neljä liiteriä ja kaunis puutarhakin on saatu syntymään. Mökin lopputarkastuksen jälkeen ahertamisen uuvuttavuus katosi, koska ei ollut enää virallisia aikataulupakotteita. 

On kukkia, luontoa, liitereitä ja tupa;

rentouttava piilopirtti ja ihan oma lupa. 

On melkein kuin taivas, kuka uskonut ois. 

Omaa paratiisiamme ei kukaan viedä voi pois. 

Jos totta puhutaan, mökistä puuttuu edelleen listoitus sisätiloista ja sokkeli on pinnoittamatta. Mutta into on vetänyt nimenomaan pihatöihin ja ehtiihän nuo listat ja sokkelin hoitamaan myöhemminkin. Muilta osin mökki on ollut valmis jo pidemmän aikaa. Mökillä voi puuhastella juuri sitä mitä haluaa ja juuri sellaisena kuin haluaa. Ei tarvitse koreilla, ei esittää mitään. Eipä mökin lähettyvillä juuri edes koskaan näe ketään. Mökki on meille meidän yhteinen ja tärkein paikkamme, jossa vietämme aikaa aina kun mahdollista. Moni ei sitä ymmärrä mutta muiden ei tarvitsekaan ymmärtää. Kaikesta muusta maallisesta omaisuudesta voimme luopua mutta mökistä emme koskaan luovu. 

Mökillä silmät ja sielu lepäävät. Mökillä elämme keskellä unelmaamme.

Sisääntulo ja panoraamaleikkiä rakennusaikana eli minä raksavaatteissa

Ja samaa leikkiä mökin suuntaan

Loppukesältä 2016

Loppukesältä 2016 (vertaa aikaisempaan kuvaan samasta kuvakulmasta, jossa mökki peittyi osittain nuorien mäntyjen taakse; tässä kuvassa liiteristä puuttuu vielä maali ja muutamia puutarhan edistysaskeleitakin on kuvaushetkellä ollut vielä tekemättä)