keskiviikko 26. elokuuta 2015

Muutama mökkikuva

Otin alkulomasta muutamia uusia kuvia mökistä eri suunnista, joten tässäpä ne. En tiedä miksi ei tullut otettua uusia kuvia kun taivas helotti sinisenä puolet lomasta; se olisi ollut niin kaunis tausta. 


Kesäloman aikana oli alkujaan ajatuksena pinnoittaa sokkeli sekä listoittaa mökki sisältä mutta kävikin niin, että koko loma meni puutarhan tekemisen parissa. Noh, ehtii sokkelin ja listat myöhemminkin. 


 


4 kommenttia:

  1. Kaunis mökki! Ihanaa kun kaikki on uutta. Istutuksille ja kukille on tilaa vaikka kuinka. Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle! Tämä on kyllä mukavaa kun on päässyt lähtemään liikkeelle ihan nollasta. Istutusalueita tuntuu tulevan paljon enemmän kuin sitä alunperin ajattelikaan. Mutta mökillä on ihanaa kun riittää mukavaa puuhastelua ulkosalla. :)

      Poista