tiistai 20. syyskuuta 2016

Matala auringonkukka

No onhan nämä auringonkukkani paljon matalempia kuin ne oikein korkeat perinteiset mutta taimet saadessani en uskonut, että kasvaisivat näin suureksi. Tätini kasvatti siemenistä sekä itselleen että minulle matalia auringonkukkia ja taimet olivat kutakuinkin 10-15 cm pitkiä saadessani ne. Innoissani istutin taimet sinipallo-ohdakkeiden eteen ja siinä on käynyt niin, ettei ohdakkeita sieltä takaa näy oikein ollenkaan. Mutta upealta nämä auringonkukat näyttävät ja olen niistä erittäin iloinen.
  

Siellä ne kukkaset möllöttelevät pihan keskellä; tästä on kilpikonna-aitauksen vierestä poistettu toinen kilpikonna-aitaus ja molemmat kilpikonnani viettivät tämän kesän samassa aitauksessa.






Auringonkukkien vasemmalla puolella hehkuvat hienoissa väreissä kukonharjani tai kukontöyhtöjäkö ovat oikealta nimeltään. Nämäkin olen saanut tädiltäni, joka aina kerää syksyisin siemenet ja kasvattaa seuraavana vuonna siemenistä sekä itselleen että minulle. Erittäin innolla otan näitä kaunottaria vastaan ja odottelen minkä värisiä sieltä putkahtaa.

Tällä kertaa osui yksi keltainenkin sekaan




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti