Kyllä se jälleen oli ilo huomata, että perunat olivat ilmestyneet mullan alta kurkistelemaan. Viime vuonna ilo oli tietysti ylimmillään, koska olivat ensimmäiset omat perunat ikinä mutta kyllä nytkin sitä tuli hihkuttua.
Niin mielelläni olisin antanut lehtien kasvaa ja runsastua näiltä sijoiltaan mutta peittelin ne kuitenkin mullalla saadakseni penkit muotoiltua. Nyt kuluu taas kaksi viikkoa ennen kuin menen seuraavan kerran mökille, joten siellä varmasti on jo runsas kasvu silloin odottamassa.
Nyt näyttää enemmän perunamaalta kun on penkit muotoiltuna
Sipulit ovat lähteneet myös hyvin kasvuun. Sipuleissa jotenkin tylsälle tuntuu se, että törkkäisee maahan jonkun toisen kasvattaman pikkusipulin ja se sitten vain paisuu isoksi. Perunoissa kuitenkin kun syntyy paljon ihan kokonaan uusia perunoita ja valkosipuleissakin siitä yhdestä kynnestä (toivottavasti) kasvaa yksi kokonainen valkosipuli eli periaatteessa monta uutta kynttä. Mutta kyllä näitä tavallisiakin sipuleita täytyi ainakin kokeilla ja luultavasti jonkinmoista määrää istutella vuosittain.
Valkosipulit siellä sojottavat korkeimmilla varsilla ja tavalliset sipulit hieman matalempana. Muihin kohtiin olen laittanut porkkanansiemeniä, jotka eivät ole vielä itäneet. Myöskään ruohosipulin siemenille ei ole vielä tapahtunut mitään mutta en vielä odottanutkaan tapahtuvaksi.
Törkkäsinpä maahan reunaan myös pari ruusupavun siementäkin. Jos lähtevät itämään, ohjaan köynnökset takana sojottavaan männyn runkoon.
Istuttelin itseasiassa noita ruusupavun siemeniä avomaalle enemmänkin, koska haluaisin ruusupapua könnöskaareen kasvamaan. Köynnöskaaret vain lojuvat edelleen maassa, koska en ole ehtinyt kaivamaan niiden paikkoja. Näissä uusissa istutusalueissa on tyhjää tilaa muiden taimien välissä, joten laitoin ruusupapua niihin ja siirrän sieltä sitten oikealle sijainnille. Pussissa luki, että touko-kesäkuun vaihteessa olisi hyvä tehdä istutus suoraan avomaalle, joten nyt ne sitten ovat mullassa ja toivottavasti itävät; ja selviävät hyvin myöhemmin siirron paikasta toiseen.
Täällä etelässä perunanvarret ovat suuria. Olen kuitenkin istuttanut ne saaveihin ja nyt näyttää siltä, että liian tiheään. Valkosipulisi ovat jo hyvällä alulla, niitä varmaan pitäisi minunkin kokeilla. Hienolta ja hyvin hoidetulta sinun hyötypuutarhasi näyttää.
VastaaPoistaKiitos paljon! Muutama valkosipuli kupsahti vaikka lähtivät hyvin kasvuun mutta laitoin niiden tilalle tavalliset sipulit kasvamaan, ettei mene paikkoja hukkaan. :) Sellainen hauska jännitys on kun syksyä ajattelee ja miettii, että mahtaako sieltä maasta silloin löytyä ihan oikeita kunnon valkosipuleita.
PoistaToivottavasti meilläkin perunat kasvaisivat kovaa tahtia nyt kun ovat päässeet vauhtiin, jotta sais ainakin kesälomalla nostaa kaikki ruokaperunat omasta maasta. Pystyykö liian tiheään laitettuja perunoita enää mitenkään harventamaan vai pienentääkö se sitten vain satoa?
Istutuspenkkisi näyttää hienoilta, todella siistit! Samat ajatukset täällä sipulista, mutta täytyyhän sitä kuitenkin laittaa kasvamaan. Meillä mätäni ensimmäinen erä perunaa ja nyt alkaa uusi erä nousta pintaan, toivoa ei siis ole menetetty!
VastaaPoistaKiitos, todella mukavaa kuulla! Joo kyllä se sipuli varmaan jää vakiokalustoon, vaikka siitä tämmöiset ajatukset onkin. Jos ei muuta niin pääsee siinä ainakin ihastelemaan niiden kasvua ja nauttimaan nostosta. :) Jotenkin sitä tulee todella innostunut/positiivinen olo kun näkee kasvua.
PoistaOioi tuo kylmä kevätkö ja/tai märkyys sen mätänemisen aiheutti? Toivottavasti uusi erä onnistuu. Taidetaan siis olla aika samassa tahdissa perunoiden kanssa. :)