perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kukkivaa ja kasvavaa

Mitä löytyy metsäpuutarhasta, no tietysti puolukkaa. Viime viikonloppuna puolukka oli nätisti kukassa ja nappailinkin muutamia kuvia. Puolukkaa ja mustikkaa kasvaa runsaasti alueella, johon hyötypuutarhaani pikkuhiljaa rakentelen. Yritän valikoida istutuspaikkoja niin, että kunnolla varvikoituneita kohtia en kaivaisi auki tai talloisi rikki. Kaikki nämä kuvat ovat viime viikonlopulta 18.6.-21.6.


Viime vuonna minun piti kerätä tältä alueelta puolukat isälleni yllätykseksi mutta joku "ystävällinen" ihminen oli päättänyt tyhjentää alueen puolukasta ennen minua. Kyllä harmitti ja ihmetytti se, että tämä henkilö ei ole voinut olla huomaamatta saapuneensa jonkun piha-alueelle. Toivottavasti myöhemmin ei häviä myös omenat ja istutettujen pensaiden marjat kunhan niistä alamme satoa saamaan. 


Lusikkamaksaruoho on ryhtymässä kukkimaan. Ostin kaksi taimea viime vuonna ilman, että tutustuin tulevan kukinnan värimaailmaan ja oli aika yllätys, että keltaista sieltä lähtee puskemaan. Muuten tämä maksaruoho kun on harmaanvihervä, jossa hieman punervaakin lehdissä, joten en osannut odottaa tämän väristä kukintaa. Nyt siellä varmasti ollaan jo täydessä kukassa. 



Pionikuulumisiakin vähäsen sillä aiemmin yllätyin jo, että ensimmäisenä kesänä pionin istuttamisen jälkeen oli yksi nuppu näkyvissä. Loppujen lopuksi kukkanuppuja on kaksi mutta mökille saavuttuamme kumpikaan ei ollut vielä täysin auki. 

Korkeuttakin oli tullut tähän toiseen varteen hieman lisää (ja en ole ehtinyt vaihtamaan sammalleimujen tilalle patjarikkoa)

Pikkuisemman varren pikkunuppu

Joku on maistellut tätä isompaa nuppua

Sunnuntaina 21.6.15 tämä isompi nuppu aukesi jo kunnolla kukkaan. Kukka näytti suoraan edestä katsottuna hieman ränsistyneen oloiselta, joten tuli kuvattua vain tällainen sivukuva. Toivottavasti tästä muodostuva siemenkota olisi ehjä ja hyvä, jotta saisin sen kuivattua itselleni talteen "puukukaksi". 


Viherpeukaloilta saamassani tilauksessa suurin osa tuli juurakkoina ja ilahduin huomattuani, että kasvua on ihan mukavasti jo suurimman osan kohdalla tapahtunut. 

Kyläkurjenpolvi Dark Reiter; oi minkä väriset lehdet. Tämän lehtivärin vuoksi tilasin tätä. Toinen kyläkurjenpolvi oli myös vastaavankokoisessa kasvussa (jota tilasin taas kauniiden kukkien vuoksi).

Vaaleanpunainen jalokielo; kaksi juurakkoa eivät olleet vielä lähteneet kunnolla kasvuun mutta juurakoista kolme olivat tätä kokoa.

Isotähtiputki Venice, jonka kasvua ja kukintaa odotan innolla näkeväni

Kuunlilja Albopicta; näistäkin kolme juurakkoa oli tällaisessa hyvässä kasvussa mutta kaksi hieman kituliaampia vielä.

Espanjansinililjan sipulit eivät olleet menestys, sillä vain hyvin harva niistä päätti kasvaa ja kukkia. Viime viikonloppuna löysin yhden valkoisen ja yhden violetinsinervän kukkimassa. 


Istutin ruusupapuja sinne tänne kukkapenkkeihin, jotta ne pääsisivät aloittamaan kasvunsa. Viime viikonloppuna aika moni olikin jo pompsahtanut pintaan ja tajusin, että kiire taitaa tulla. Tarkoitus kun on siirtää ne köynnöskaaritunnelin vierelle kasvamaan mutta en ole vielä aloittanutkaan tuota projektia (paitsi ostanut kaaret). Hieman jännittää nähdä kuinka pitkäksi ovat nyt viikon aikana jo hujahtaneet ja vielä enemmän se, että kuinka suuren juuriston ehtivät kasvattaa ennen kuin yritän kaivaa niitä "vääristä paikoista" pois kasvamasta. No, aika näyttää miten käy. Nykyisissä väliaikaisissa istutuskohdissa niillä ei joka tapauksessa ole tilaa kasvaa suureksi.


Sitten sitä "rikkaruohoa" eli oravanmarjaa. Lehdet ovat kauniit ja hentoinen kukinta sievä, joten täällä nämä saavat kasvaa laatojen välissä. Toki nämä leviävät kyllä runsain mitoin ohuella juuristollaan ajan myötä mutta liikoja voi sitten jossakin vaiheessa alkaa nyppimään pois. 


3 kommenttia:

  1. Laita "Yksityisalue" kyltti tontin reunalle viimeistään marjojen kypsymisen aikoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, ettei se taida auttaa, koska nytkin joku/jotkut ovat selkeästi nähneet tulleensa alueelle, jossa on istutettuna omenapuita ja löytyy perunamaa ja marjapuskia mutta päättivät vain olla välittämättä ja poimivat marjat pois. :(

      Poista
  2. Riistakamerat käyttöön, tylsiä marjastajia! :(

    VastaaPoista