keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Omenapuut kukkii ja uusi istutusalue melkein valmis

Viime vuonna istutimme kaksi omenapuuta ja varsinkin toinen niistä kukkii tällä hetkellä oikein runsaasti. Toisessa taas on kukkia paljon vähemmän. 



Pieni se on vielä

Toisessa omenapuussa on tosiaan todella paljon vähemmän kukkia ja varrestakin löytyi jotakin munia. Täytyy yrittää googlata mitä nämä munat oikein ovat ja varmaankin napata ne pois? Voikohan syy huonompaan kukintaan olla näissä vai onkohan muuten vain lähtenyt kehittämään kukkia huonommin?


Viime viikonloppuna ahtasin pieneen autooni runsaasti kasveja sillä kasvitilaukseni työpaikan puutarhakerhon kautta tuli. Lisäksi sain ystävältäni patjarikkoa, isorikkoa, arovuokkoa, keltamaksaruohoa sekä jotakin muuta maksaruohoa (mahdollisesti kalliomaksaruoho). 


Osaa kuvassa näkyvistä kasveista odotti multaa vaille valmiina jo uusi koti. Aloitin uuden istutusalueen kaivuupuuhat pääsiäisenä ja sitä hommaa jatkoin useana viikonloppuna. Alue ei ole suuren suuri mutta käsipelillä meidän kivikkoista maata kaivaessa hurahtaa helposti tunti jos kahdeskymmeneskin. Mutta kuten olen aikaisemminkin tainnut todeta, saan kaivaessa runsaasti aina kiveä, jolla saan somistella puutarhaa, joten se antaa voimia lapion heilutteluun. 

Alunperin olin ajatellut tähän kohtaan ihan vain jaloangervoja mutta mieli muuttui tehdessä. Jaloangervoja tulee takaosaan mutta etuosaan istuttelen muita kasveja. Tällä hetkellä siitä löytyy isorikkoa, patjarikkoa sekä pikkutöyhtöangervoa. Tyhjät kohdat täyttyvät tulevana viikonloppuna kunhan/jos viherpeukaloilta tuleva tilaukseni vain tulee.  


Perinteiset "ennen - välivaiheet - jälkeen" kuvat:





Viimeisimpiin kuviin on ilmestynyt säkkikeko, sillä tilasin Loimaan turve ja humus Oy:ltä kaksi lavaa multasäkkejä ja lavan kuorikesäkkejä. Osittain olen kattanut jo uudelleen kuorikkeella polkuja mutta esimerkiksi tämän uuden istutusalueen edustalta katan polun vasta kun olen saanut loput kiviröykkiöt (jotka jäävät säkkien taakse piiloon) siirreltyä pois.

Alueen vieressä olevan kannon suuret juuret ovat mielestäni kauniit ja siksi jätinkin ne paikoilleen. Saavat siinä ihan rauhassa lahota ja toistaiseksi tuoda mielenkiintoista muotoa kukkapenkkiin.


Lopuksi vielä muutama kauempaa otettu kuva, jossa näkyy paremmin tämän sijainti. Eli melko lähellä kasvi- ja perunamaata. Halusin tänne ns. hyötypuutarhan alueelle vähemmän hyödyllisiäkin kasveja ympäristöä koristamaan. 



Otsikossa kirjoitin, että "...uusi istutusalue melkein valmis". Onhan toisaalta itse alue nyt jo valmis mutta kunnolla valmis se on vasta sitten kun saan loput kasvit istutettua. Iso osa viherpeukaloilta tulevista kasveista tulee juurakkoina, joten hetken saa istuttamisen jälkeen vielä odottaa ennen kuin kunnolla pääsee hahmottamaan miltä kokonaisuus tulee näyttämään. Ja ehkä suurempana jännityksenä... miten mahtavat valitsemani kasvit sopia toistensa kanssa yhteen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti