torstai 30. kesäkuuta 2016

Uusi yritys levisian kanssa

Kuvattu 25.6.2016

Ostin viime syksynä levisiaa mutta ne taimet eivät selvinneet talven yli. Viime talven tai kasvukauden poikkeuksellisuuden vuoksi olen useampaa menetettyä kasvia päättänyt kokeilla vielä uudelleen ja niin levisiaakin. Tällä kertaa istutin nämä vain eri paikkaan kuin viime syksynä. 





Nämä taimet pääsivät asustamaan keskipihalla olevaan kivikkopuutarhaan kuolleiden keijunkukkien ja tuoksumataran tilalle. Lisäksi kuvassa näkyy pientä matalaa vihreää ja se on siniakeenaa, jota päätin myös kokeilla talvimenetyksen jäljiltä uudelleen. Siniakeenan taustalle istutin muualle siirrettyjen mantsuriankärhöjen tilalle sinipallo-ohdaketta, jotka myöskin kupsahtivat viime talvena. 

Sinipallo-ohdakkeen edustalle laitoin tädiltäni saadut jonkun matalan auringonkukkalajikkeen taimet. Toivottavasti nämä myös ovat matalia, ettei tuohon kohtaan kasva mitään hujoppeja. 

Betonisten saappaiden viereltä vasemmalta löytyisi vielä tyhjä istutuskohta mutta en tiedä mitä siihen haluaisin. Viime syksynä siinä vielä kasvoi sinipallo-ohdakkeet mutta nyt tosiaan uudet taimet laitoin eri kohtaan. Ellen keksi mitään ehdotonta tässä vaiheessa niin voihan siihen laittaa väliaikaisesti vaikkapa jotakin kesäkukkaa. 



Siniakeena


Levisiaa ostin kolme taimea ja reippahasti jokaisen eri väristä, koska tykkään runsaasta värirönsyilystä. Toivottavasti nämä selviävät, koska on kukkiessaan todella kaunis.  



4 kommenttia:

  1. Hienot lewisiat. Toivottavasti uusi yritys niiden kanssa onnistuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näitä mielellään katselisi joka vuosi.

      Poista
  2. Kauniit levisiat, toivottavasti menestyvät! En ole uskaltanut niitä omaan kivikkooni hankkia juuri talviarkuuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jos ensi talvi on aika normaali ja eivät sittenkään menesty niin minäkin päädyn nauttimaan vain näistä jo otetuista kuvista. :)

      Poista