maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kottikärrykasvit

Kuvattu 12.6.2016

Siirsin etupihan puolelle kukkapenkkeihin muualta pihasta pikkutöyhtöangervoa, yhden ohotanmarunan sekä väliaikaispaikoilla olleet jaloangervot. Pikkutöytöangervot ja ohotanmaruna pääsivät samaan kukkapenkkiin. Meillä on siis jälleen näkynyt puutarhassa kottikärrykasveja. 

Ohotanmaruna vasemmassa alakulmassa ja pikkutöyhtöangervot vasemmassa reunassa

Kottikärrykasvit kännykkäräpsynä

Tässä kuvassa pikkutöyhtöangervot ovat ihan etualalla ja ohotanmaruna oikeassa reunassa


Jaloangervot pääsivät tähän vasemmanpuoleiseen kukkapenkkiin ja näkyvät vasemmalla



Silloin kun taivas on puolipilvinen, tuntuu kuviin saavan kaikista parhaiten moniuloitteisuutta, joten olihan sitä mökkiä kuvattava. 


Ja vähän uutta liiteriäkin


Etupihan kukkapenkkiin syksyllä istutettu alppipiikkiputki alkaa lähestymään kukintaa. Istutin syksyllä näitä neljä taimea ja kaksi niistä säilyi talven yli hengissä. Nämä etupihan kukkapenkit ovat saaneet nyt jo lisääkin täytettä ja täytyypi ottaa uusia kuvia, sillä kävin perjantaina 17.6.2016 hieman shoppailemassa Muhevaisella ennen kuin lähdin suuntaamaan mökille. Ennen niitä kuvia täytyy kuitenkin julkaista aikaisemmin otettuja kuvia "alta pois". 

Alppipiikkiputken kauniit kukkaset muuttuvat hienon siniseksi vaikka nyt ovat vielä vihreitä


Kultatyräkki

4 kommenttia:

  1. Piikkiputket ovat jännittäviä kasveja muuttumisleikissään. Teillä on kaikki hyvässä järjestyksessä, eikä karkaile rönsyilemään, kuten meillä tahtoo tapahtua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppipiikkiputki kyllä pakotti ostamaan heti kun siihen netissä törmäsin. Ja on kyllä tosiaan aika jännä muuttumisleikki tuon värityksen suhteen. Meillä on vielä niin uusi puutarha, että kaikki on hyvässä järjestyksessä mutta saa nähdä miltä näyttää muutaman vuoden päästä. :) Tosin odottelenkin sitä rehevää runsautta.

      Poista
  2. Kottikärrykasvit ovat tuttu näky monella pihalla tähän aikaan. Hyvältä näyttää pihallanne. Äkkiä siellä on alkanut kasvaa ja kukoistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään tuli käytyä jälleen puutarhamyymälässä hakemassa uutta kuolleiden tilalle, joten kohtapuoliin istutuspuuhat kutsuvat. :)

      Poista