maanantai 1. toukokuuta 2017

Heräilevä puutarha

Kuvattu 15.4.-1.5.17

Kevät on ollut säiden suhteen erittäin epävakaa ja vaihteleva, vaan siitä huolimatta puutarha hiljalleen jo heräilee uuteen kasvukauteen. Innoissani kiertelen ja kaartelen eri kukkapenkkien luona ja tähyilen uutta kasvua sekä entisestään kasvaneita alkuja. Lumisateet saisivat nyt jo kokonaan loppua, koska pelkään lumen ja yöpakkasten vaurioittavan jo pintaan nousseita kasveja. 

Virallisesti aloitin puutarhakauden pääsiäistä edeltävällä viikolla, jolloin vietin lomaviikkoa mökillä. Säistä huolimatta sain siivottua kukkamaat kevätkuntoon. Blogi starttaa tämän kauden kuvilla hiljalleen heräilevästä puutarhasta. 

Tarhakylmänkukka

Tarhakylmänkukka

Viime syksynä minun tuli piiloteltua mullan sekaan ensimmäistä kertaa krookusten sipuleitakin. Jostain syystä tähän asti olen krookukset ohittanut mutta en tiedä miksi; nehän ovat ihania ja piristävät keväällä muuten vielä niin kukatonta aikaa. 

Krookus

Krookus

Krookus; tässä alussa näen linnun pään ja siksi tämä oli kuvattava

Muita sipulikukkia minun ei ollut tarkoitus laittaa mutta taisin sittenkin jotain tulppaaneitakin upotella maahan. Ainakin ihan tulppaaneilta nämä alut näyttävät. Ovatkohan nämä olleet jotakin ilmaislahjoja esim. Viherpeukaloilta ja siksi päätyneet mullan sekaan. Ehkä täytynee kaivella jollain aikataululla vanhoja tilausvahvistuksia, jotta saan näille nimenkin. 

Jokin tulppaani?

Ripsialpi pilkistelee lehtineen siellä täällä terhakkaasti maan pinnalla. Tämä taitaa kukkapenkissä olla melkoinen riesa, sillä näyttää leviävän erittäin tehokkaasti. Pari lehdykkää näkyi mielestäni jo liian pitkällä ja ajattelin ne sieltä nyppästä pois. Eipä tätä kasvia ihan niin vain nyppästäkään, sillä juuristo on melkoinen eli tosissani sain kaivuutyötä tehdä. Mutta... kasvi on niin kaunis, että aion vain yrittää sen kanssa taistella leviämisen suhteen. 

Ripsialpi

Pari pientä lehteä mutta ihan valtava juurituppo

Kultatyräkki
 
Syysleimu, valkoinen

Syysleimu, purppuranpunainen

Jaloakileija

Kyläkurjenpolvi 'Dark Reiter'

Muutama kuva täytyi napata myös näistä kaunokaisista, jotka paljastuvat lumen alta vehreänä. Nyt kaikki Patjarikkoni talvehtivat onnistuneesti ja monessa maksaruohossakin näyttää eloa olevan. 

Patjarikko

Lyydianmaksaruoho

Lyydianmaksaruoho on päättänyt hypätä kasvupaikaltaan keskelle sepeliäkin laattakivien välikköön. Siinä saa kylläkin kasvaa, jos vain pärjäilee noin huonossa kasvupaikassa. Keltamaksaruoho on tehnyt saman tempun jo useassa kohdin mutta sen kestävyydestä tiesinkin; tämä oli itselleni iloinen yllätys. 

Lyydianmaksaruoho

Leppäkerttu harmaa-ajuruohon keskellä
 
Alla olevassa kuvassa on ostettua keltamaksaruohoa mutta lisäksi yhden toisen taimen mukana tullutta vaaleampaa maksaruohoa. Valitsin tuon taimipurkin aikoinaan sen vuoksi, että siellä oli tällainen salamatkustaja mukana. Ilmainen tulokas on levinnyt hyvin ja näyttää täysin keltamaksaruoholta mutta väsitys on kovin erilainen vierustoveriin nähden. Lieneekö tämä keltamaksaruohon jokin erivärinen lajike? 

Keltamaksaruoho

Loppuun talven yli selvinnyt keijunkukka

Hyvää vappua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Heräilevä puutarha näyttää lupaavalta ja leppäkerttukin on jo lähtenyt liikkeelle! Mukavaa kuulla taas puutarhasi tapahtumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tämä tuleva kesä on ehkä hienoin tähän mennessä puutarhan kannalta kun niin moni kasvi pääsee kasvamaan heti keväästä alkaen. Nyt odottelen jo paljon enemmän runsautta kukkapenkkeihin kuin aikaisemmin. Leppäkerttuja löytyi yllättävän paljon kukkapenkeistä kun siivosin kuolleita kasvinosia pois. Ja ensimmäinen kimalainen pörräili pääsiäisenä.

      Poista
  2. Onpa ihania silkkipartoja alullaan. Kylmänkukat on niin moni-ilmeisiä. Hyvä, että olet taas herännyt kevääseen. Siitä se lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Taitaa olla puutarhani kuvauksellisimmat kasvit, jos ajattelee koko kasvukauden elinkaarta.

      Puutarhakarhu on herännyt talviuniltaan. :)

      Poista