tiistai 22. syyskuuta 2015

Tulevia projekteja

Kuvattu 23.8.15

Varoitus! Rumia kuvia tiedossa. Näissä kuvissa esiintyy yksi osa puutarhaamme, jota minun oli tarkoitus edistää tänä kesänä mutta kesä loppui ja en ole koskenutkaan tähän. Onneksi syksyn ja talven jälkeen alkaa jälleen uusi puutarhakausi ja ehkä tämä pääsee työn alle ensi kesänä. 

Kaunista eikö vain?

Tässä kasvaa mm. heinikkoa ja villivadelmaa mutta seassa tosin onneksi pilkistelee ihania potentiaalisia suuria kiviä. Tähän kulmaukseen haluan jonkinlaisen pensasistutuksen. Yhdet pensasvaihtoehdot ovat purppuraheisiangervo sekä kirjolaikkukanukka ja niiden alapuolelle runsaasti hopeatäpläpeippiä (minullahan on pistokkaita juurtumassa juuri tätä ajatusta varten). Lopulliset valinnat voivat tosin olla myös jotain ihan muuta, koska tässä on pitkä aika mietiskelylle edessä. 


Tämä maisema avautuu heti pihatien päätyttyä parkkipaikallemme. Onneks tullessa katse kiinnittyy aina puutarhan laitetumpiin osiin eikä tähän mutta kyllä tätä aika paljon tulee katseltuakin. Tämä paikka paikoin aika jyrkkäkin reuna on muodostunut kun tähän kaivettiin tasainen alue liitereitä ja parkkialuetta varten; maa-alue kun on kauttaaltaan tässä ollut rinnettä. 

Puupino on väliaikainen

Hiekan keskeltä pilkistää aika paljon suuria kiviä, joten ainoa ajatukseni tähän reuna-alueeseen tällä hetkellä on se, että kaivan kivet esille ja katson kuinka paljon sitä loppujen lopuksi löytyy. Osaan aluetta tulen todennäköisesti laittamaan sitkeitä maanpeitekasveja (erilaisia sekaisin, jotta jatkuu sama linja kuin muuallakin eli paljon kaikkea). 

Tämä loivempi osuus voisi olla omiaan maanpeitekasveille


Liitereiden vierellä taas reunus on hyvin jyrkkä mutta toisaalta täällä näkyy myös runsaasti suuria kiviä, joten lopputulos saattaa olla jopa ihan pelkkää kiviseinämääkin, jos luonto ja mieli suo. Jotain toki täytyy tehdä myös tuolle kivien yläpuolella olevalle kuivareunaiselle metsänpohjalle, jotta se ei olisi noin kuolleen näköinen. Ehkä jotakin maksaruohoa ja kiviä. 


Ja tekemättä jäi myös alla näkyvä keskeneräinen istutus pihan keskialueen reunamilta. Siinä on edelleen "maksaruohokasvattamo" eli valko- ja oregoninmaksaruohot ovat siinä rauhassa leviämässä ja lisäksi jaloangervot ovat kokeilemassa kuivaa ja paahteista paikkaa; yllättävän hyvin kesän paahdekaudenkin selvisivät. Tässä oli myös kääpiövuorimänty mutta sen siirsin puutarhakaaren vierelle. 

Tämä on kaikenkaikkiaan lättänä, joten ajatuksena oli tehdä kivireunuksesta korkeampi; mieluiten etsimällä tähän ainakin yksi tai kaksi suurta kiveä reunaa korottamaan. Mutta muuten en tiedä vielä minkälaisen istutuksen tähän tekisin. Jotain näyttävää se saisi olla mutta sellaista, että kestää paahdetta ja tässä kohtaa tuulikin pääsee puhaltelemaan aika voimakkaasti. 


6 kommenttia:

  1. Siinä on hyvä työmaa ensi kesäksi. Kivalta näyttää jo tuo viimeinen kivikkoistutus. Paljon sinulla on siellä kiviä, joten mahdollisuudet vaikka mihin ovat olemassa, vai mitä? Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo runsas kivien määrä on kyllä onni ja autuus. Tällä hetkellä ei rahat riittäisi mitenkään, jos olisi joutunut tilailemaan kaikki kivet muualta. :) Sormet syyhyten odottelen jo ensi kevättä, vaikka toki tässä syksyn aikanakin vielä vähän tulee puutarhahommia edistettyä. Mukavaa syksyä sinulle myös!

      Poista
  2. Aika ison näköisiä kivenmurikoita, tuollaisia kuin saisi omaankin pihaan. Pihan ei-niin-kuvauksellisten paikkojen esitteleminen on minusta kannatettavaa, sillä harvan piha tuskin on nurkasta nurkkaan tiptop. Olen huomannut, että kun ottaa jonkin kohteen työn alle, jo sen kuvaaminen on osa suunnittelua ja paikan muokkaamista. Siitä se lähtee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä, koska nyt kun nämäkin on kuvattu, voi talvellakin välillä palata katselemaan ja ideoimaan erilaisia versioita. Täytynee ehkä kuvata vielä pari muutakin aluetta, joille en ole vielä ehtinyt tekemään yhtään mitään mutta haaveilen, että ensi kesänä ehtisin.

      Jännityksellä odotan, että minkälaiselta nuo lohkareet näyttää kun saan kaivettua ne kokonaan hiekan seasta esille. Odotukset ovat kovat. :)

      Poista
  3. Hyviä suunnitelmia sinulla. Jäämme odottamaan ensi vuotta :)

    VastaaPoista