tiistai 29. syyskuuta 2015

Reunusasteri

Kuvattu 19.9.15 ja 26.9.15

Reunusasteri oli kesäloman heräteostos, sillä lehdistö näytti mukavalta ja kukka ihan kivalta. Niinpä mukaani lähti tuolloin yksi violetti ja kaksi valkoista taimea. Yhden kuvan julkaisin jo aikaisemminkin kun tämä "violetti" oli lähtenyt kukkimaan mutta kukinnan värityshän ei ole ollenkaan sellainen minkälainen tässä lajikkeessa (erbstgruss von Bresserhof) olisi pitänyt olla. 


Haittaa värin muuttumisesta ei ole, koska tykkään tästä väristä paljon enemmän kuin siitä minkälaisen luulin ostaneeni. Olisin kuitenkin halukas tietämään lajikkeetkin oikein, joten laittelin kyselyä puutarhalle kuvan kera. Sain hyvin nopeasti vastausta, että heillä on ollut myynnissä myös toista lajiketta nimeltä Anneke, joka on punaisempi kuin lajike, jonka luulin ostaneeni. Todennäköisesti taimet ovat menneet perennapöydissä sekaisin. Eli tällä hetkellä elän ajatuksessa, että tämän reunusasterini lajike olisikin siis Anneke. 


Reunusasterit sijaitsevat puutarhakaaren vierellä

Valkoiset reunusasterini eivät vielä kukkineet 19.9.15 mutta onneksi viime viikonloppuna 26.9.15 oli jo pari kukkaa auennut, sillä pari seuraavaa viikonloppua menevät tanssiharrastuksen parissa. Nyt olen päässyt kuvaamaan kumpaakin väriä vähintään kerran. Nuppuja valkoisissa taimissa on erittäin paljon. 

Näistä kuvakulmista voisi luulla, että reunusasteria on runsaamminkin...

...mutta siellä ne vaatimattoman kokoiset reunusasterit kurkistelevat kivikasan edustalla lähellä kaarta

Muutakin pientä yllätystä puutarhakaaren luota löytyi 26.9.15:

 Jopas jotakin, puutarhakaaressa asusteleva ruusupapu oli tehnyt yhden ison palon

2 kommenttia: