keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pientä pihaprojektia

Kuvattu 19.8.-23.8.

Tähänastiset puutarhaprojektit ovat sijoittuneet pihan keskiosan (puron ympäristö) sekä mökin toisen sivualueen (kasvimaat, yms.) somisteluun ja terassin oleskelupuolinen piha-alue on ollut... noh... aika ruma. Vaan eipä ole kohta enää, sillä kesäloman loppupuolella alkoi tapahtumaan. 

Maa-alueemme on rinnettä, joten tälle alueelle on tuotettu runsaasti täytemaata, joka ei laadultaan ole ehkä sitä parasta mahdollista, sillä olemme ottaneet vastaan toisten ylijäämiä: ojanreunusmaata sekä aika savista maata. Mies tilasi satsin sepeliä ja sitä leviteltiin päälle paikka paikoin hyvin paksultikin. Sepelialueiden keskelle ja reunoille jätettiin kuitenkin aukkoja kukkapenkkejä varten, joten multaakin tuli tilattua suuri keko. 

Tähän mennessä olen pitänyt kiinni siitä, että olen käyttänyt pussimultaa välttääkseni rikkaruohomullan riskiä. Aika monet tarinat olen lukenut, kuinka mullan mukana onkin tullut runsain mitoin rikkakasveja mutta nyt mullan tarve on jo niin suuri, että ei rahapussi antanut periksi tilata pussimultaa. En voi olla muuta kuin peukku pystyssä ja toivoa, että ensi keväänä kukkapenkeistäni ei nouse runsain mitoin erilaisia rikkakasveja. 

Ajatuskatkoksen vuoksi tästä alueesta ei tullut otettua kuvaa ennen kuin mies levitteli sepelit, mutta näillä mennään. Harmittaa lähinnä siksi, että ei jää muistoksi ihan niin selkeää ennen jälkeen -kuvakokoelmaa. 

Vasemmalla näkyvälle sepelialueelle tulee ensi kesänä rakopuuliiteri

Tässä kuvassa olen juossut kottikärryn kanssa jo muutamat kerrat. Multaa jo saaneiden kukkapenkkien taakse tehdään jossakin vaiheessa grilli/nuotiopaikka.

Kaikista kauimmaisena oikealla näkyvään kukkamaahan tulee kaikista syvin multa, keskimmäiseen osittain mullitettuun vähän vähemmän ja lähimpänä näkyvään vielä mullittamattomaan kaikista vähiten. Runsaampia perennoja kokeilen kahteen syvämultaisempaan ja tähän yhteen on tarkoituksena laittaa vain matalia perennoja. Vasemmalla näkyvään reuna-alueeseen on tällä hetkellä ajatuksena laittaa havuja ja heiniä ja mahdollisesti jotakin pensasta. 

Sepelialueen ja taustalla näkyvän aidan väliin tulee myös istutukset rajaamaan pihaa; luultavasti aika havu/pensaspainotteisesti

Kuvassa näkyvät romut eivät luonnollisesti jääneet tuonne sekaan

Pohjalle päädyin laittamaan juurimattoa, jotta kasvit eivät lähde sepelin sekaan (eikä alla olevasta täytemaasta kasva mitään kukkapenkkiin)


Tämän alueen muodosta tykkään kaikista eniten. Kivetys on vielä kesken mutta mullat on laitettu.

Mökin terassilta liiteripaikkaan päin kuvattuna

Oikealla olevan kukkapenkin vasemman reunan multasyvyys jää matalemmaksi kuin oikean reunan

Tähän kärrään vielä runsaasti multaa lisää, jotta jää varsinkin vasemmasta reunasta selkeästi koholle

Keskeltä sepeliä sojottaa sähköjohtoja ja siihen kohtaan tulee pihavalo (tai nyt mies on jo laittanut sen paikoilleen)


Sepelialueen takana oikealla näkyy "paljasta" savimaata, johon tällä hetkellä on ajatuksena laittaa multakerros ja maanpeitekasvia sekä pyykinkuivausteline


Vaikka sepelin ja näiden istutusalueiden alle jää nyt hyvin huonosti vettä läpäisevä savinen maa, en usko siitä koituvan ongelmaa. Se voi olla jopa hyvä, koska nämä kukkapenkit ovat aika haasteelliset aurinkoisina päivinä, sillä aurinko pääsee paistamaan tähän ihan koko päivän. Kosteus saattaa pysyä paremmin savisen pohjamaan ansiosta mutta maa viettää pois mökistä, joten seisomaan vesi ei uima-allasmaisesti tähän kuitenkaan voi jäädä.


Tavoitteeni on tämän syksyn aikana saada ainakin nuo kolme sepelin keskellä olevaa istutusaluetta mullitettua ja mahdollisimman pitkälti kivireunustettuakin mutta jos aika ja multa riittää, toivoisin saavani tehtyä myös reuna-alueita jonkin verran ennen talvea. 

4 kommenttia:

  1. Oleteta ahkeroineet ja lopputulos on varmasti hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. :) Kyllä taas jänskättää kun omassa päässä pyörittelee kasvivalintoja ja yrittää hahmottaa miltä kokonaisuus näyttäisi erilaisilla toteutustavoilla. Osittain laitan istutuksia jo tänä syksynä ja malttamattomana odottelen sitten koko talven kevättä.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää. Järkevää edetä perusteellisesti ja harkiten. Kyllä vanhassa sanonnassa "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" on vinha perä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tämä alue taitaa olla perusteellisimmin suunniteltu tähän astisista tekeleistä. :) Vaikkakaan tämä ei alunperin edes kuulunut tämän kesän suunnitelmiin. Kasvit täytyy myös mietiskellä tarkkaan, koska näillä näkymin en näiden jälkeen tee enää uusia pelkkiä kukkapenkkejä, jotta pysyy mukavana hoidella.

      Poista