keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kukkapenkkejä ja kukintaa

Kuvat ajoilta 21.-23.8.15 sekä 4.9.15

Mies ja uusi tietokonepeli = vaimo ei pääse tietokoneelle. Mur! No ei auta valittaa, koska pääsääntöisesti kone on vapaana iltaisin ja minun valloittamani. Täytyy välillä tyytyä siihenkin, että kuvat odottavat joko kamerassa tai tietokoneen kansioiden syövereissä. 

Olen pariin otteeseen nappaillut pihakuvia ja lähempiä kuvia istutuksista ja niitä tässä elo-syyskuun ajalta. Loput kuvat jääkin edelleen odottamaan, koska kello juoksee taas eteenpäin enkä toisaalta halua yhdestä julkaisusta kilometrin mittaista. :)

21.8.15 otettu kuva

Ja sama alue 4.9.15; ei valtavaa muutosta mutta lisäkasvua kuitenkin

Siellä kukonharja (vai mikä töyhtö lieneekään) aurinkoisina päivinä on oikein hehkunut (22.8.15)

Ja samaa pöheikköä myös 21.8.15

Olen jo julkaissut aikaisemmin kallionauhukseni kukkivana ja tällaisen palluran, josta pilkisteli jo uusi kukka. Nämä alla olevat olen kuvannut aikaisemmin, jolloin kuvatessa ihmettelin miksi lehdet ovat tuollaisella pallukalla mutta johan se on selvinnyt kukinnan myötä. 

22.8.15

Meillä on lähes kaikkialla erittäin aurinkoista mutta kallionauhus on sellaisessa kukkapenkissä, jota mökki alkaa jossakin vaiheessa päivää varjostamaan. Ja erittäin hyvä niin, sillä kuumana paahdekautena lehdet alkoivat auringossa lurpsahtamaan mutta virkosivat hyvin nopeasti päästyään varjoon. Tämä ei taitaisi pärjätä missään muussa kukkapenkissä, mikä on harmi, koska voisin ottaa tätä mielelläni johonkin toiseenkin kohtaan. 

Lurpsahdus 23.8.15

Ja samaisesta kukkapenkistä vielä vähän kuunliljan kukintaa 22.8.15

23.8.15

4.9.15; kuvaajakin sinne heitti oman varjonsa

Kaikki loput kuvat on kuvattu 4.9.15. Siellä ne patjarikotkin muuten edelleen asustavat "väliaikaisesti" tuolla kukkapenkin etureunassa kuunliljojen edustalla. Hyvin ovat kyllä kasvaneet, koska tällä hetkellä ei enää juurikaan erota mihin yksi taimi loppuu ja toinen alkaa. Tai osa niistä on tarkoitus jättää mutta puolet piti siirtää muualle. Myös mantsuriankärhöt jäivät väliaikaiseen istutuspaikkaansa ainakin ensi kesään asti ja ne ovat tuolla keskellä tuota ison kiven edustaa. 


Ohotanmaruna ehti sittenkin tuuheutumaan vielä tänä kasvukautena (toisesta paikasta siirrettäessä oli kituvan näköinen eli aika harva); no, ensi kesänä se on todella upea pöheikkö

Täältä suunnasta tämä näyttää ihanan kaaosmaiselta; kivien ja kukkien sekamelskalta

Herkkä ohotanmaruna lähempää (tämä on 23.8.15 kuvattu)

En muista olenko pohtinut tänne sitä, että siirtäisin alla näkyvästä kukkapenkistä hopeatäpläpeipin kokonaan pois, koska sen kasvuvauhti on todella voimakas. Mutta nyt kahtena viimeisimpänä mökkeilukertana olen päättänyt, että en siirrä. Tykkään siitä niin paljon juuri tuossa, että siirsin tuosta huonosti kasvaneen kyläkurjenpolvi Dark Reiterin kokonaan pois, jotta senkin tilan saa pitää hopeatäpläpeippi. Sitruuna-ajuruohon reunasta saatan peippiä karsia voimakkaammin pois, jotta sitruuna-ajuruoho saa lisää kasvutilaa mutta muuten yritän vain pitää peipin jotenkin aisoissa. En haluaisi poistaa nimittäin edustalla kasvavia pikkutöyhtöangervoitakaan tuosta, koska se tuo mukavaa piristystä etureunaan. 

Tässä on ihanasti yhtäaikaa violetistä punervaan eri sävyjä näissä kukissa ja varsinkin livenä se hivelee omaa silmääni todella paljon. Peippi on kukkinut runsaasti ihan jo tänä kesänä (kuten myös tässä kuvassa kukinnan jo lopettanut kyläkurjenpolvi Double Jewel) mutta muilta odotan runsaampaa kukintaa ensi vuonna. Ja ah, ihana kahden taimen hopeamarunapöheikköni siinä aivan täydellisenä. 

Alareunassa keskellä oleva pöheikkö on väliaikaisistutuksessa oleva arovuokko. Tai siis ei se kokonaan väliaikaisistutuksessa ole, sillä ajattelin hieman sitä tuohon jättää mutta täytyy vain muistaa pätkiä kukkavarret heti kukinnan jälkeen pois, ettei se siemennä itseään tuohon liikaa vaan pysyisi aloillaan. Arovuokon vierellä näkyy jalokello, jossa kuvaushetkellä oli vielä yksi violetti kello. 

Vasemmassa alakulmassa näkyy parit matalat havut, jotka siirrän pois kunhan keksin sijainnin. Niiden tilalle tulee jotakin matalaa kukkivaa. 


Tässä pois siirretty kyläkurjenpolvi Dark Reiter väliaikaisistutuksessa. Yksikään näistä taimista ei ole kasvanut hyvin, joten saa nähdä minkälaista kasvu on ensi vuonna (vai onko sitä ollenkaan). Lehdistön tumman luumun sävy on kadonnut, koska raukka ei saanut peipin valloituksen vuoksi enää aurinkoakaan. 

Lopuksi mökin terassin ulkopuolella sapuskaa päivystävä hämähäkki

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen tuo patjarikkokasvusto, jotenkin söpöä ;)
    Tykkään tosi paljon tuosta ohotanmarunasta. Mökillä kasvaa yksi oikein hyvin, saa nähdä miten nämä kotitontin yksilöt sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuo patjarikkomatto on sievä. :) Tuosta täytyy siirrellä niitä osittain pois viimeistään siinä vaiheessa kun kuunliljat alkavat olemaan isompia mutta mattoa katsellessa olen mietiskellyt, että johonkin olisi ehkä tehtävä sellainen paikka, jossa tuota saisi olla laajempana mattona; muutamia ajatuksia on jo.

      Ohotanmarunaa ostin ensimmäisen kerran heräteostoksena ja nyt taimia on tullut tähän mennessä hankittua jo seitsemän pitkin poikin puutarhaa. :) Toivottavasti teillä kotitontin yksilötkin viihtyvät.

      Poista
  2. Kauniita kuvia. Kauniisti laitettuja kukkia kivikkoon. Ensimmäinen kuva aivan ihana. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista