keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lisää ensi kesän projektikohtia

Kuvat 26.-27.9.

Syyskuun loppupuolella julkaisin kuvia puutarhan ei niin kauniista kohdista eli tulevista projektialueista. Mukavien kommenttien johdosta intouduin kuvaamaan lisää alueita, joille haaveilen ehtiväni ensi kesänä tekemään jotakin. 


Yllä oleva kuva on otettu niin, että seisoskelen mökin edustalla "pientä pihaprojektia" -alueen keskellä. Kuvassa näkyy mökille johtava pihatie ja tästä suunnasta katsottuna pihatien vasemmalla puolella on se projektialue, josta kuvia julkaisin aikaisemmin. Toinen projektialue onkin pihatien oikealla puolella, sillä haluaisin siihen jotakin, mikä reunustaa pihatietä kauniisti. 

Kottikärryjen kohtaan oli tarkoitus tehdä havuistutus mutta siihen saattaakin tulla kilpikonnan ulkotarha


Muutamia askeleita eteenpäin ja uusia kuvia. Näitä tuli otettua loppujen lopuksi aika monta samasta suunnasta mutta hieman eri etäisyyksiltä. Siitä on se hyöty, että voipi talven aikana hahmotella suunnitelmia läheltä ja kaukaa katsoen. Tai sitten lähden vain työstämään ensi kesänä suunnittelematta sen kummemmin ja onpahan tallessa lähtökuvia, joihin muutosta voi myöhemmin vertailla. 


Reuna-alue on tarkoitus laittaa siistiksi isoihin kiviin asti

Haastetta tähän oikeaan reunaan aiheuttaa se, että talvella tämän alueen päälle kolataan lumet, joten erilaiset pensaat voi unohtaa. Painava tiivis lumikuorma vaatii varmaan muutenkin melko kestävät kasvit alleen. Ja lisäksi niiden pitäisi olla sellaisia, ettei omia silmiä särje katsella kolatun lumen mukana kulkeutuvaa sepeliä mullan pinnalla eli aika nopeakasvuisia. Talven lumien kolauksen vuoksi tähän ei myöskään voi tehdä koholla olevaa kivireunusta eli hei hei kohopenkki ja ei muuta kuin lapiolle kaivuutöitä. :)


Samasta reunuksesta otin kuvia myös niin, että seisoskelin pihatiellä ja kuvasin mökkiin päin. 




Mökin takana odottelee myös yksi projektialue. Sinne on muodostunut aika suuri korkeusero sepelin ja metsänpohjamaan välille ja siihen pitäisi keksiä jotakin mukavaa, joka rajaa mutta yhdistää mökkipuutarhan mukavasti metsään. 


Ja alla olevassa kuvassa näkyvä puutarhuria odottava keskeneräinen alue jatkuu suoraan ylläolevan kuvan vasemmasta reunasta. Tuon reunusalueen tekemiseen tuo omaa haastetta se, että maa on halpaa täyttömaata eli aikalailla savimaata. Se onneksi kaataa metsään, joten ei tuossa vesi jää uima-altaaksi saven päälle. 


Kyllä tässä puuha-alueita riittää, joten saapi nähdä mitä kaikkea sitä ensi kesän aikana ehtii tekemään. 

2 kommenttia:

  1. Siinä sinulle puuhaa riittää. Projektialue kerrallaan kuntoon, niin on tehty täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan hetkeen ainakaan tarvitse miettiä mitä sitä tekisi. Pikkuhiljaa hyvä tulee. :)

      Poista