tiistai 19. toukokuuta 2015

Nukahtanut puutarhuri

Kamera pullistelee kuvia ja varsinkin keväistä kasvua seuraavien kuvien osaltahan aika ajaa hyvin pian ohitse. Mutta jostain syystä sitä ei ole jaksanut oikein olla tietokoneella. Puutarhapuuhasteluita on kuitenkin tullut ahkerasti tehtyä, joten nukahtaminen on onneksi tapahtunut vain julkaisujen osalta.  

Tärkeimmät kuvat löytyvät kameran muistikortilta mutta näin kevään kunniaksi on pakko julkaista kännykällä otettu kuva hyasinteista, joiden sipulit istutin maahan loppuvuodesta. Uskaltauduin ostamaan alkuun vain kolme sipulia mutta näky (ja tuoksu) on niin upea, että syksyllä hankin kyllä ehdottomasti lisää hyasintteja mökkipihaamme koristamaan. 


Kuvan taustalla myös istuttamani tulppaanit (Snow Crystal ja Black Parrot) ovat hyvässä kasvuvauhdissa enkä malta odottaa, että näen ne kukkivana. Toivottavasti saan lähipäivinä itseni aktivoitua tietokoneelle kuvien pariin ja saan laiteltua enemmän mökkipuutarhan tämän hetken kuulumisia. 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo en uskonut, että ne kukkisivat näin hienosti. Olen lueskellut, että kukinta saattaa vähentyä vuosien myötä mutta toisaalta vaikka olisi muutamia yksittäisiä kukkia niin kaunis olisi silti. :) Ja värivalikoimaa täytyy kyllä syksyllä määrän myötä laajentaa.

      Poista
  2. Noita hyasinttejä minunkin on syksyllä ehdottomasti hankittava pihaani! Aivan upeat ja varmaan hieno tunne, kun jouluiset hyasintit tuoksuvat keväällä ensimmäisten kukkien joukossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kun en joulukukkia harrasta niin en niin erityisesti myöskään ajattele/yhdistä hyasintin tuoksua jouluiseksi vaikka sen tiedän yleinen joulukukka olevankin. :) Täytyy varmaan sijoitella näitä useampaan kohtaan mökkipihassa, jotta ensi keväänä värihehkua olisi useammassa suunnassa.

      Poista