sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Uusi terassikaluste johti vanhan polttohautajaisiin

Rakentaja ei rikasta päivää näe, joten meillä terassilla kalusteina olivat pitkään sisäkäyttöön tarkoitetut kalusteet. Siinä ne päivä päivältä menivät huonompaan kuntoon ja näyttivät rumalta mutta ajoivat kuitenkin asiansa (eivätkä alunperin maksaneet mitään). Nyt päätin törsätä ja ostin Sotkasta uuden sopusuhtaisen kalusteryhmän ja samalla vanhat kalusteet hyvästeltiin polttamalla ne. 


Terassille olisi periaatteessa mahtunut jonkinlainen pieni sohvaryhmäkin mutta tällaisen pienemmän ryhmän kanssa siihen jää huomattavasti paremmin kulkutilaa. Ja tämä palvelee oikeastaan ne kaikki käyttötarkoitukset, joihin me terassille kalusteita toistaiseksi kaipaammekin. Kyllä oli mukava istahtaa uuteen tuoliin.  



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tätä nyt on paljon kivempi katsellakin. Tekisi mieli jotakin kukkaruukkua tai amppeliakin laitella mutta kastelu mietityttää niinä aikoina kun emme ole itse paikalla. Mutta ehkä se täytyy vain kokeilla. :)

      Poista