sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Sormiperhonen

Piti jo edellisen julkaisun yhteydessä valittaa, että bloggeriin tuli ilmeisesti jokin päivitys, joka sotki blogini taustakuvan asettelut. En äkkiseltään osannut korjata asettelua, joten nappasin toistaiseksi taustakuvan kokonaan pois. Mutta toisaalta tällainen ihan valkoinenkin on omalla tavallaan aika raikas. Pitäisiköhän sitä sittenkin kokeilla jossain vaiheessa ennemminkin sellaista, että asettelisi omia lempikuviaan blogin reunoille mutta antaisin taustan olla ihan valkoinen.

Perhosia on saanut hieman jo puutarhassa ihastella ja tällainen pieni sievä suurisilmäinen perhonen kökötti meidän terassilla. Laitoin sormen perhosen eteen ja perhonen kiipesi terassilta sormelleni. 


Ilma oli niin harmaa, että kuvat eivät ole ihan parhaimmasta päästä ja suurin osa kuvista oli hieman tärähtänyt kun yritin tarkentaa yhdellä kädellä tähän pieneen siivekkääseen. 


Aikaisemmin mökillä olen saanut ihastella varvasperhosta ja siitä perhosesta olen tuolloin julkaissut kuvat toisessa lemmikkeihini liittyvässä blogissani. Koska tykkään niistä kuvista edelleen, ajattelin laittaa ne samaiset kuvat nyt tähän perään. Tuolloin ilma oli täydellisen kirkas ja kuvista tuli hyviä ja tarkkoja. 









Yllä olevat perhoskuvat sinisiivestä ovat tähän mennessä ne parhaimmat mitä olen perhosista onnistunut ottamaan. Tämä perhonen vielä kaikenlisäksi lennähti ihan itse alunperin varpaalleni ja viihtyi siinä vaikka kuinka kauan. 

Perhosten lisäksi yksi kasvikuvakin. Viime vuonna taisin ottaa tästä samaisesta maksaruohosta ihan juurikin vesisateen jälkeen tällaisia vesitimanttikuvia mutta tässä jälleen. Tämähän on se tummanvioletti lempimaksaruohoihini kuuluva puutarhan asukas, joita aikoinaan kolme taimea istutin. Viime talven jäljiltä kaksi on edelleen erittäin hyvässä kasvussa mutta yksi näyttää lähtevän hieman huonommin kasvuun. Mutta pääasia, että on elossa. 


torstai 2. kesäkuuta 2016

Kääpiöjapaninakileija - uusi ihastus

Viime syksyn ihastuttava hankinta eli kääpiöjapaninakileija pääsee poseeraamaan ihan yksinään tässä julkaisussa. Tätä löytyy samoista kukkapenkeistä kuin mihin olen istuttanut tarhakylmänkukkaa sekä kultatyräkkiä, joista aikaisemmin kuvia laittelin. Eli tämä on se toinen violetti, joka tällä hetkellä on ilahduttanut kukinnallaan kera keltaisen kultatyräkin. 

Joudunkohan hurahtamaan akileijoihin enemmänkin? 

Niin herkkä alkaessaan lähestymään kunnon kukintaa

Lehdetkin ovat ihanat

Vielä ei mieletöntä runsautta ole mutta toivottavasti leviäisi hyvin

Kuka voi vastustaa tällaisen hiplaamista?





Koska tämä ihanuus selvisi viime talven yli, vaikka istutin taimet vasta syksyllä, on odotukset korkealla. Ehkä jo ensi kesän alussa saan nauttia huomattavasti runsaammasta kasvustosta. 


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Rikkaruohomultaa ja toteutettu haave

Olipas ilahduttavaa kun useampi toivotteli tervetulleeksi pitkäksi venyneen tauon jälkeen. Vaikka blogia omaksi muistikirjakseen ensisijaisesti kirjoittaakin, onhan se mukavaa, jos puutarhani elämä ja kehittyminen kiinnostaa muitakin. 

Josko sitten niihin armaisiin rikkaruohoihin. Viime vuoden alkukesästä tilasin kaksi lavallista säkitettyä multaa (70litran säkkejä) ja sain aika paljon puutarhaa etenemäänkin. Mutta loppukesästä tuli tarve lisämullalle eikä rahapussi antanut periksi tilata lisää säkitettyä multaa, joten pihaan saapui suuri multakeko eri paikasta. Totesin jo heti syksyllä, että kyseinen multa taitaa sisältää aika paljon rikkakasveja, koska kasvua lähti heti tulemaan mutta koko komeus paljastui tässä kevään aikana. 

Hentoa nypittävää riittää ja selkä kumarasta asennosta kiittää

Säkkimullalla tehdyt kukkapenkit ovat olleen helppohoitoisia ja sinänsä koen rikkaruohojen nyppimisen rentouttavaksi puuhasteluksi puutarhassa; pihalla on mukavempi olla kun on jotain pientä tekemistä, vaikka toki välillä tykkään ihan vaikka makoillakin kirjaa lukien. Mutta tietysti sitä mieluummin lähtisi liikkeelle puhtaammalla mullalla mutta ei auta. Kun ahkerasti muutamat ensimmäiset vuodet jaksaa nyppiä niin kyllä nuo rikkikset rauhoittuvat viimeistään siinä vaiheessa kun olen saanut kukkapenkit myös istutettua täyteen ja kasvit ovat runsastuneet.

Erittäin otollinen kasvupaikka rikkiksillä tällainen osittain istuttamaton uusi kukkapenkki

Kitkemisen jälkeen lähes kaikki vihreä on kadonnut

Kitkentäpuuhien lisäksi olen saanut vihdoin aikaiseksi siistittyä sepelin alle osittain jääneet kivireunukset, jotka ovat häirinneet silmääni jo viime syksystä lähtien. Kivireunuksen eron huomaa hyvin kun vertaa yllä ja alla olevia kuvia keskenään. Nyt on taas mukavempi katsella. 

Siisti kivireunus

Ja vähän eri suunnasta ennen ja jälkeen rikkisten putsausoperaation

Seuraavat kuvat paljastavat pitkäaikaisen haaveen eli pyöröhirsisen rakopuuliiterin. Puolisoni kasasi hirsirungon samalla kun itse olin hurvittelemassa laivalla (hups...). Kattolaudoituksessa olin hieman auttamassa mutta pääsääntöisesti rakennuspuuhat hoiteli puoliskoni yksinään. Nyt liiteri on siinä mallissa, että saan ottaa pensselin kauniiseen käteen ja ei kun suojamömmöä pintaan. Elokuussa on tarkoitus sutia väri siskoni avustuksella. Hirsirungon toimittaja on sama kuin mökissäkin eli Karvian Hirsirakentajat. Olemme tyytyväisiä ja annamme kyllä täydet suositukset.

Liiterin lisäksi tässä kuvassa näkyy sepeliin hukkuneet kivireunukset ja rikkaruohomyrsky

Liiteripaikkaan on jouduttu tuomaan aika paljon täyttömaata ja lisäksi alla lepää paksu sepelipeti. Sepelin ympärille on levitetty itseasiassa hepanherkkua, jota läheiseltä hevostilalta talvella pihaamme kuljetettiin kasalle. Liiterin ympärille istutetaan kauttaaltaan vuorenkilpiä ja alla olevassa kuvassa istutuspuuhat ovatkin päässeet jo vauhtiin samalla kun liiterin katto on edistynyt.

Ja tässä kivireunukset ovat myös näiden kukkapenkkien osalta siistiytyneet ja rikkikset kadonneet

Ja kun vertaa yllä olevaa kuvaa alla olevaan, huomaa vielä yhden lisäaherruksen mitä pihassa on tapahtunut eli vuorenkilpien vierelle on kärrätty oikealle puolelle roppakaupalla multaa sekä kiviä ja upotettu muovinen pieni piha-allas. Ja tässä kuvassa liiterikin on taas jo täysin väriä vaille. 


Pikkuisen vielä lähempää kuvattuna suihkulähdekohta ennen...

...ja jälkeen

Ja koska olen tyytyväinen tuohon pikkuallaskohtaan sekä liiteriin, laitan vielä kuvia lähempää ja kauempaa ja joka suunnasta. :) Tuo allas/suihkulähde oli puoliskoni idea ja hyvä sellainen.


Kuvan keskellä näkyvä valkoinen pieni pömpeli sisältää sähköviritykset niin liiteriin kuin suihkulähteeseenkin. Vanhemmiltani saadut loput laattakivet löysivät näin myös paikkansa ja toimivat kulkureittinä sähkövirityspömpelille.

Näistä vertailukuvista huomaa myös sen, että vasemmalla näkyvä ylijäämäpuukeko on poltettu pois


Altaan ympäryskivetystä täytyy vielä miettiä saisiko muovireunuksen kokonaan piiloon; vierelle siirsin hopeatäpläpeippiä


Puuhaa riittää tässä ns. mökin etupihalla ja liiterin vierellä vielä, sillä sepelialue on tarkoitus ympäröidä kokonaan mullalla ja mullan ja sepelin väli reunustaa kivillä. Sepelireunaa vasten laitan juuriestemattoa, jotta kukkapenkin asukkaat eivät lähde sepelin sekaan seikkailemaan. Tyhjää istutustilaa on runsaasti, joten puutarhamyymälä kutsuu lähiaikoina.

Eli sepelin ja oikealla näkyvän aidan välinen alue on tarkoitus mullittaa

Aion olla laiska ja pistän vihreän kasvuston matalaksi ja päällystän vain sanomalehdillä, jotka saavat jäädä maatumaan mutta huolehtimaan sitä ennen, ettei nuo kaikki rehota uudessa mullassa

Vasemmalla näkyvään tyhjään alueeseen tulee näillä näkymin toisen kilpikonnamme uusi kesäasumus


Kyllä tämä tässä alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan



Lopuksi lisää talven tappamien listailuita eli ruskoakeenat eivät ole lähteneet lainkaan kasvuun ja mielestäni tässä vaiheessa kyllä jo pitäisi jotakin näkyä. Ruskoakeena kuuluu itseasiassa myös siihen sarjaan, että sitä on pakko ostaa lisää tilalle. Syksyllä hankittu siniakeenakin on selkeästi menetetty. Myös keijunkukat, sulkaneilikat ja tuoksumatara ovat kadonneet. Katsotaan kuinka pitkään lista mahtaa jatkua.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Blogin laiminlyönyt puutarhuri palailee koneen äärelle

Puoli vuotta on hupsahtanut hetkessä täydessä blogihiljaisuudessa ja myös toisten blogien seuraaminen on ollut taka-alalla. Myös kahteen haasteeseen vastaaminen on edelleen odottamassa vuoroaan ja tulen haasteisiin kyllä vielä vastaamaan, vaikka viive on nyt jo melkoisen pitkä. Vaikka blogi on jäänyt arjen ja työelämän kiireiden jalkoihin, puutarha ei kuitenkaan ole ollut unessa. 

Kamerasta löytyy kuvia myös talven ajalta mutta tässä vaiheessa vuotta ne saavat nyt kyllä jäädä. Lisäksi hylkäykseen päätyvät huhtikuussa otetut intokuvat maasta kurkkivista pienistä kasvinaluista, sillä kyseiset kasvinalut ovat nyt jo luonnollisesti paljon runsaammat. Mutta silti muitakin kuvia on kertynyt paljon ja nyt täytyy päättää mistähän sitä aloittaisi. 

Viime talvi oli kokonaisuutena kasveille hyvin raskas ja netistä on saanut lukea runsaista kasvimenetyksistä puutarhoissa. Itselläni on hyvin tuore puutarha, joten pelkäsin ison osan ottaneen pahasti itseensä. Siispä paras aloitus onkin laittaa ihania kukkivia, jotka tällä hetkellä puutarhassa ilahduttavat. 

Olen ottanut jälleen paljon kuvia samasta kasvista mutta eri kohdista ja suunnista enkä osaa valita vain yhtä tai kahta kuvaa. Jätän siis osan kukkivista seuraaviin julkaisuihin ja aloittelen yhdellä (ja ehkä toisellakin) syksyisellä hankinnalla eli tarhakylmänkukka poseeraa seuraavissa kuvissa.

Onneksi tämä selvisi talven, vaikka vasta syksyllä istutettu

Taimia tilasin yhdeksän ja näytti olevan violettia sekä valkoista; valkoinen kukki huonosti
 
Vesipisarat korostavat kauniisti kukinnon lähellä olevaa nukkaa

Ja samaa vielä vähän lähempääkin tietysti, koska en osannut valita kuvien välillä

En malta odottaa, että nämä kasvustot (toivottavasti) runsastuvat vuosien myötä

Auringon hehkussa

Viime viikonloppuna (28.5.16) kukinta oli jo päättynyt ja tilalla oli tällaisia hauskoja palleroita

Violetin värin lisäksi hieman keltaistakin eli syksyllä istutin myös kultatyräkkiä. Kultatyräkki sijaitsee samassa "näköalassa" tarhakylmänkukkien kanssa eli sain nauttia samanaikaisesti sekä violeteista että keltaisista kukinnoista ja sitä tavoittelinkin. Muutakin violettia on kukkinut näiden kanssa samanaikaisesti mutta kyseinen myös vasta syksyllä istutettu kasvi innosti minut kuvaamaan niin paljon, että laitan kyseiset kuvat ihan omaan julkaisuunsa. 

Kultatyräkki

Kasvimenetysten osalta harmittaa kovasti, että sitruuna-ajuruohoni on ihan kuollut korppu. Toiveikkaana olen odotellut, josko jotakin vihreää jostain alkaisi pilkistämään mutta ainoat vihertävät on olleet pois nyppäistävät rikkaruohot.

Kupsahtanut sitruuna-ajuruoho; ruskea pöheikkö

Lisäksi suuren harmin aiheuttaa ilmeisesti kupsahtanut Kallionauhus Britt Marie Crawford ja Sinipallo-ohdake. Muitakin kasvimenetyksiä vaikuttaisi olevan mutta nämä aiheuttavat itselleni suurimman harmin; täytyy lähteä metsästämään uusia taimia, koska ilman näitä puutarhani ei voi olla. Tai ainakin täytyy yrittää vielä uudelleen, jos tämä alkanut kasvukausi talvineen päivineen olisi lähempänä normaalia.