sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Metsänpohjapuutarha

Kuvattu 19.8.15

Pihan eri alueille/kokonaisuuksille olisi mukava keksiä "lempinimet", jotta niistä olisi helpompi kirjoittaa ja ehkäpä merkitä tunnisteillakin eri alueisiin liittyvät tarinoinnit. Nyt päätin, että alue, jossa sijaitsee omenapuut, marjapensaat, peruna- ja kasvimaat ja pieniä kukkapenkkejäkin, saapi olla nimeltään metsänpohjapuutarha, koska jätän tälle alueelle alkuperäistä metsänpohjaa enemmän ja vähemmän.

Ensimmäinen puutarhaan istuttamani kasvi; upea maksaruoho


Puron teimme puutarhaan kesällä 2013 mutta vuonna 2014 aloitimme varsinaisesti tekemään puutarhaa ja alla näkyvä kivetys oli ensimmäinen tekele, johon istutettiin sekaan kasvejakin. Kivetys jäi alunperin selkeästi sepelipintaa korkeammalle kauttaaltaan mutta sepelin lisäyksen jälkeen alimmat tasot jäivät matalemmalle kuin sepelipinta. 


Tänä kesänä minun oli tarkoitus tehdä tätä kivikkoa uusiksi niin, että saisin kivikkoon istutetut mehitähdet nostettua korkeammalle, koska kauttaaltaan koholla oleva kivikko olisi hienompi. Mutta tuli tehtyä niin paljon kaikkea muuta, etten tähän kivikkoon varsinaisesti ehtinytkään koskemaan muuta kuin rikkaruohojen putsailujen verran. 

Kivikon takana sen sijaan on muutoksia tapahtunut. Viime kesänä istutin jo kannon oikealle puolelle vanhemmilta saadun laakakatajan (vai onko tuo laakakataja...). Lisäksi kivikon keskeltä lähtevän polun vierelle istutin pionin (säkkikasan takana) sekä kaksi pensasmustikkaa (pionia vastapäätä polun toisella puolella). Tänä kesänä kanto sai toiselle puolelleen kahdesta viime talvena kärsineestä sinikatajasta yhdistetyn yhden "ehjäkasvuisen" sekä taustalle istutin vuorimännyn (vuorimännyn takana on multasäkki). 


Polun varteen tein kolme pientä kukkapenkkiä, joihin ostin muutamat uudet kasvit mutta lisäksi siirtelin kasveja muualta pihasta. Haltiankukkaa olin istuttanut tämän polun päästä löytyvään kukkapenkkiin, jossa se ei miellyttänytkään silmääni, joten kokeilen tykkäänkö siitä tässä. Lisäksi siirsin samaisesta paikasta kaksi huonosti kasvanutta kyläkurjenpolvi Dark Reiterin taimea mutta tämäkin on aika paahteinen paikka, joten saa nähdä viihtyvätkö tässäkään. Suurin ero on se, että tässä multasyvyys on parempi kuin aikaisemmassa paikassa.

Uusi ostos lähimpänä näkyvässä on keijunkukka palace purple


Tähän kukkapenkkiin ostin kaksi uutta sitruuna-ajuruohon taimea sekä hieman lisää sulkaneilikkaa. Lisäksi tässä vasemmassa reunassa on tosiaan ne siirretyt kyläkurjenpolvet (niitä ei juurikaan näy, koska ovat niin heikossa kunnossa) sekä haltiankukat. Mutta nyt en itseasiassa yhtään muista mikäs tuo tuolla oikeassa reunassa oleva onkaan nimeltään. Minun täytyy kaivella tuo tieto, koska nuo kasvilaput säilytän siihen asti kunnes olen lisännyt kasviluettelooni. 


Yhden uuden pensasmustikankin ostin ja istutin; lajike North Blue. Aikaisemmin istutetut löytyvät tuosta etualalta ja ne ovat perinteiset Aino ja Alvar. Samalla siistin pensasmustikoiden ympäristön, koska olin kaivanut sen hieman laiskasti ja siinä kasvoi pensaiden keskellä heinäkasveja sun muita; nyt on siistimpi ja tuli jälleen lisää kiviäkin. 


Viimeisin uusi metsänpohjapuutarhaan tänä kesänä tehty kukkapenkki löytyy pensasmustikoiden toiselta puolelta. Nuo oikeassa reunassa olevat taisivat olla pikkutalviota; toinen sinisellä kukalla ja toinen valkoisella. En aio jättää niitä tuohon mutta kun ne tuli ostettua niin johonkin ne täytyi tunkea talveksi. Ja tässäkin on nyt se tilanne, että juuri tällä hetkellä en muista mitä tuohon vasempaan reunaan istutin mutta sen saan tarkistettua mökillä; kuvastakin näkyy, että näiden kasvien osalta lappuset olen laittanut maahan kasvien viereen. 


Toisesta suunnasta kuvattuna näyttää tältä


Tämä alue saa paremmin muotoja kun vuorimänty sekä pensasmustikat kasvavat. Tietysti myös kukkapenkeissä olevien kasvienkin kasvu tuo lisää muotoja. Kivireunukset päädyin näihin kaikkiin havuihinkin tekemään siksi, että kiviä tuli taas niin paljon lisää kaivaessa, että tuossa ne säilyvät hyvin. Tosin osa kivistä jäi vielä pikkukasaksi tuohon pensasmustikka-alueen eteen ja taakse. 




Tähän kohtaan odotan ja toivon, että varvikko leviäisi mahdollismman nopeasti havujen keskelle; nyt siinä kasvaa jo jonkun verran puolukkaa ja mustikkaa, vaikka aika ruskealta tällä hetkellä näyttääkin. Olen tämän kesän aikana repinyt tästä aika paljon pois villivadelmaa ja heinäkasveja. 

Vuorimännyn lisäksi istuttelen tähän muitakin havuja pikkuhiljaa niin, että saisin tähän runsaahkon havuistutuksen. Täytyy vain yrittää tehdä valintoja ja istutteluita niin, ettei pensasmustikat jää ajan myötä liian varjoiseen sijaintiin. 


Pikkuhiljaa hyvä tulee. :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kukkapenkkejä ja kukintaa

Kuvat ajoilta 21.-23.8.15 sekä 4.9.15

Mies ja uusi tietokonepeli = vaimo ei pääse tietokoneelle. Mur! No ei auta valittaa, koska pääsääntöisesti kone on vapaana iltaisin ja minun valloittamani. Täytyy välillä tyytyä siihenkin, että kuvat odottavat joko kamerassa tai tietokoneen kansioiden syövereissä. 

Olen pariin otteeseen nappaillut pihakuvia ja lähempiä kuvia istutuksista ja niitä tässä elo-syyskuun ajalta. Loput kuvat jääkin edelleen odottamaan, koska kello juoksee taas eteenpäin enkä toisaalta halua yhdestä julkaisusta kilometrin mittaista. :)

21.8.15 otettu kuva

Ja sama alue 4.9.15; ei valtavaa muutosta mutta lisäkasvua kuitenkin

Siellä kukonharja (vai mikä töyhtö lieneekään) aurinkoisina päivinä on oikein hehkunut (22.8.15)

Ja samaa pöheikköä myös 21.8.15

Olen jo julkaissut aikaisemmin kallionauhukseni kukkivana ja tällaisen palluran, josta pilkisteli jo uusi kukka. Nämä alla olevat olen kuvannut aikaisemmin, jolloin kuvatessa ihmettelin miksi lehdet ovat tuollaisella pallukalla mutta johan se on selvinnyt kukinnan myötä. 

22.8.15

Meillä on lähes kaikkialla erittäin aurinkoista mutta kallionauhus on sellaisessa kukkapenkissä, jota mökki alkaa jossakin vaiheessa päivää varjostamaan. Ja erittäin hyvä niin, sillä kuumana paahdekautena lehdet alkoivat auringossa lurpsahtamaan mutta virkosivat hyvin nopeasti päästyään varjoon. Tämä ei taitaisi pärjätä missään muussa kukkapenkissä, mikä on harmi, koska voisin ottaa tätä mielelläni johonkin toiseenkin kohtaan. 

Lurpsahdus 23.8.15

Ja samaisesta kukkapenkistä vielä vähän kuunliljan kukintaa 22.8.15

23.8.15

4.9.15; kuvaajakin sinne heitti oman varjonsa

Kaikki loput kuvat on kuvattu 4.9.15. Siellä ne patjarikotkin muuten edelleen asustavat "väliaikaisesti" tuolla kukkapenkin etureunassa kuunliljojen edustalla. Hyvin ovat kyllä kasvaneet, koska tällä hetkellä ei enää juurikaan erota mihin yksi taimi loppuu ja toinen alkaa. Tai osa niistä on tarkoitus jättää mutta puolet piti siirtää muualle. Myös mantsuriankärhöt jäivät väliaikaiseen istutuspaikkaansa ainakin ensi kesään asti ja ne ovat tuolla keskellä tuota ison kiven edustaa. 


Ohotanmaruna ehti sittenkin tuuheutumaan vielä tänä kasvukautena (toisesta paikasta siirrettäessä oli kituvan näköinen eli aika harva); no, ensi kesänä se on todella upea pöheikkö

Täältä suunnasta tämä näyttää ihanan kaaosmaiselta; kivien ja kukkien sekamelskalta

Herkkä ohotanmaruna lähempää (tämä on 23.8.15 kuvattu)

En muista olenko pohtinut tänne sitä, että siirtäisin alla näkyvästä kukkapenkistä hopeatäpläpeipin kokonaan pois, koska sen kasvuvauhti on todella voimakas. Mutta nyt kahtena viimeisimpänä mökkeilukertana olen päättänyt, että en siirrä. Tykkään siitä niin paljon juuri tuossa, että siirsin tuosta huonosti kasvaneen kyläkurjenpolvi Dark Reiterin kokonaan pois, jotta senkin tilan saa pitää hopeatäpläpeippi. Sitruuna-ajuruohon reunasta saatan peippiä karsia voimakkaammin pois, jotta sitruuna-ajuruoho saa lisää kasvutilaa mutta muuten yritän vain pitää peipin jotenkin aisoissa. En haluaisi poistaa nimittäin edustalla kasvavia pikkutöyhtöangervoitakaan tuosta, koska se tuo mukavaa piristystä etureunaan. 

Tässä on ihanasti yhtäaikaa violetistä punervaan eri sävyjä näissä kukissa ja varsinkin livenä se hivelee omaa silmääni todella paljon. Peippi on kukkinut runsaasti ihan jo tänä kesänä (kuten myös tässä kuvassa kukinnan jo lopettanut kyläkurjenpolvi Double Jewel) mutta muilta odotan runsaampaa kukintaa ensi vuonna. Ja ah, ihana kahden taimen hopeamarunapöheikköni siinä aivan täydellisenä. 

Alareunassa keskellä oleva pöheikkö on väliaikaisistutuksessa oleva arovuokko. Tai siis ei se kokonaan väliaikaisistutuksessa ole, sillä ajattelin hieman sitä tuohon jättää mutta täytyy vain muistaa pätkiä kukkavarret heti kukinnan jälkeen pois, ettei se siemennä itseään tuohon liikaa vaan pysyisi aloillaan. Arovuokon vierellä näkyy jalokello, jossa kuvaushetkellä oli vielä yksi violetti kello. 

Vasemmassa alakulmassa näkyy parit matalat havut, jotka siirrän pois kunhan keksin sijainnin. Niiden tilalle tulee jotakin matalaa kukkivaa. 


Tässä pois siirretty kyläkurjenpolvi Dark Reiter väliaikaisistutuksessa. Yksikään näistä taimista ei ole kasvanut hyvin, joten saa nähdä minkälaista kasvu on ensi vuonna (vai onko sitä ollenkaan). Lehdistön tumman luumun sävy on kadonnut, koska raukka ei saanut peipin valloituksen vuoksi enää aurinkoakaan. 

Lopuksi mökin terassin ulkopuolella sapuskaa päivystävä hämähäkki

torstai 10. syyskuuta 2015

Pientä pihaprojektia jatkuu

Kuvattu 6.9.15

Otin perjantain 4.9.15 lomapäiväksi, koska oli luvattu niin hyvää säätä. Mikäpä mukavempi tapa viettää aurinkoista päivää mökillä kuin kärräillen multaa. Lauantaiksi oli alunperin luvattu pisarointia koko päiväksi mutta onneksi lauantainakaan ei tullut kuin yksi pieni sadekuuro ja muuten aurinko pilkisteli pilvipalleroiden välistä. Sain siis mielestäni todella hyvin etupihan kukkamaaprojektia etenemään.

Tilanne pe 4.9.15

Ja samasta suunnasta su 6.9.15

Kun olin aika loppupuolella reunakivetysten tekemisessä, harmittelin miehelle, että isoimmat kivet loppui ja täytyisi käydä raahaamassa niitä pihapiiristä lisää, jotta saa sopivan symmetrisen epäsymmetrisesti isoa ja pientä kiveä. Mies yllätti iloisesti ja kävi hakemassa minulle muutamat isommat kivet ja sain vain asetella ne tuonne ympärille. Muuten kivet ovatkin aikaisemmista kaivuista kasoihin jätettyjä kiviä, jotka ovat odotelleet omaa kotia puutarhassa. 

Tulevan liiterin paikalta kuvattuna näkymä on tällä hetkellä tämmöinen

"Tänä syksynä en hanki enää kasveja näihin vaan teen kaikki hankinnat ensi keväänä." Vaan kuinka sitten kävikään. Kuten alla olevasta kuvasta paremmin näkyy, on kasveja jo tupsahtanut kukkapenkkiin. 

25.8.15 kertoilin ihastuneeni kasveja googlaillessa Alppipiikkiputkeen ja päätin tuolloin käydä hakemassa puutarhamyymälästä loput jäljellä olevat taimet, jotta varmasti sitä saan. Hämmästyin tuolloin jäljellä olevan valikoiman monipuolisuutta, joten oli mentävä uudestaan paremmalla ajalla käymään. Hyvä syy oli lisäksi se, että siskolla oli tarve ostaa pari pensasta pihaansa. Myöhemmällä kerralla mukaan lähti:
  • Kultatyräkki, 3kpl
  • Ohotanmaruna, 2kpl (taas tätä lisää mutta tykkään tästä niin paljon)
  • Keijunkukka, 2kpl, eri lajikkeet mutta molemmat luumun sävyä
  • Tarha-alpi Alexander, 3kpl (kirjolehtinen versio perinteisestä tarha-alpista; kirjoalpinakin olen nähnyt kutsuttavan tätä)
  • Hiekkamaruna, 1kpl
  • Hopeamaruna, 1kpl

Yllä luetelluista istutin alla olevaan kaikki muut paitsi Hopeamarunan ja toisen ohotanmarunan. Minulle tuli pakkomielle saada violettia/luumun sävyä ja keltaista samaan kukkapenkkiin, joten kasvivalintoja olen tehnyt sillä periaatteella. Sekaan hieman hopeanhohtoa ja valkoista istutusta raikastamaan. Lähikuvat näistä kasveista jäi jostain syystä ottamatta mutta ehtiihän sitä.

Keskellä kukkapenkkiä kolme askelkiveä helpottamaan kitkemistä (ja kivetys kaipaisi yhtä isompaa kiveä vasempaan etureunaan pikkukivien keskelle, täytyykin laittaa)

Hopeamaruna kököttää tuolla yksinäisenä mutta reunassa on kaverina ohotanmaruna

Ja kun kasvihankinnoissa pääsi vauhtiin, täytyihän se käydä katsomassa netissä Viherpeukaloidenkin tämän hetken tarjontaa ja niin sinne ostoskoriin hupsahti kasvi jos toinenkin. Sieltä on tulossa:
  • Syysleimu valkoinen (Raving Beauty), 3kpl
  • Syysleimu viininpunainen/violetti (Rembrandt), 3kpl
  • Kaunopunahattu Magnus, 6kpl
  • Kääpiöjapaninakileija Ministar, 6kpl
  • Aurinkokaunosilmä, 6kpl
  • Tarhakurjenmiekka English Cottage, 3kpl
  • Tarhakurjenmiekka Wild West, 3kpl
  • Siperiankurjenmiekka Flight of Butterflies, 3kpl
  • Lisäksi tilaajalahjana puulilja sekä krookuksia ja hyvin edukkaalla tilaajalahjahinnalla myös tulppaaneita

Hups... :) 



Istuttaminen olisi ollut helpompaa, jos kaikki kasvit olisi ollut istutettavissa samanaikaisesti mutta ainahan voin tarvittaessa vielä siirtää noita jo maahan iskettyjä kasveja. Voi jännitys miltähän nämä alueet tulee näyttämään kun kasvit ovat kunnolla kasvussa. En ole ihan varma täyttyvätkö nämä kaksi aluetta suurilta osin jo näistä vai jääkö tilaa vielä lisähankinnoille. Nyt en näiden jälkeen enää hanki tänä syksynä kuitenkaan mitään muuta. Kuvissa ja omassa mielessä/muistissa nämä alueet näyttävät pienemmältä (ja kuvissa lättänämmiltä) kuin mitä ne todellisuudessa ovat, joten se hankaloittaa kasvimäärien etämiettimistä (alueiden kokojahan ei ole kannattanut mitata).

Paitsi melkein unohdin, että facebookin puutarha-aiheisessa ryhmässä oli ilmoitus paljasjuuristen taimien myynnistä syyssiivousten jäljiltä, joten tuli sieltä tilattua mm. Punatähkän juurakkoja 3kpl. 


Tällä hetkellä nämä valmistuneet alueet näyttävät hieman irtoinaisilta möllöttäessaan pihan keskellä mutta kunhan reuna-alueetkin valmistuvat, tiedän tästä tulevan alue, jonka tuijottamista en malttaisi lopettaa. Saunoessa tuleekin ongelma kumman puolen kaiteisiin terassilla nojailee tuijotellakseen istutuksia viilentymisen ajan. 

Ajatuksena oli laittaa tuonne aidan ja sepelialueen väliin tulevaan istutusalueeseen pensaita ja havuja mutta tällä hetkellä houkuttaisikin siirtää ns. hyöty-/metsänpohjapuutarhan alueelta istuttamani jaloangervot sinne. Tykkään jaloangervoista niin paljon, että tuntuvat menevän hieman hukkaan nykyisellä sijainnillaan, koska haluaisin nähdä niitä koko ajan ja paljon. Ihan pelkillä jaloangervoilla en kuitenkaan halua koko tausta-aluetta täyttää vaan molemmille reunoille jotakin muuta, mitkä korostavat jaloangervoita mutta tuovat elävyyttä/monipuolisuutta. 


Olin googlen avustuksella löytänyt tietoa, että hopeatäpläpeippi juurtuu ihan vain tökkäämällä irti leikattuja varsia multaan ja aikaisemmin kesällä minulla oli kaksi pistokaskokeilua. Kyseiset pistokkaat olivat juurtuneet hyvin, joten päätin tökkiä pois raivatut varret tähän "matalien perennojen kukkapenkkiin" juurtumaan. Tähän ei tänä vuonna ole mitään kasveja tulossa, vaan hankinnat ovat ajankohtaisia vasta ensi keväänä/kesänä, joten tilaa ja aikaa juurruttaa riittää hyvin. 

Tähän matalien perennojen kukkapenkkiin ajatuksenani on lisäillä istutusvaiheessa kiviä kasvien sekaan sekä myös juurakkoa tms. puumöhkälettä, jotta ei tule ihan tasainen kasvimatto. 

Sade pääsi yllättämään näitä laitellessa mutta hoitaapa luontoäiti kastelun puolestani

tiistai 8. syyskuuta 2015

Kukkivaa

Kuvattu 4.9.-6.9.15

Nyt ihan vain kukkaihastelua. Olen iloinen, että nauhukseni ehtii hieman kukkimaan jo tänä kesänä, vaikka olen ne juurakkona kesäkuussa vasta istuttanutkin. Kasvin väriyhdistelmä on täydellinen ja en malta odottaa sitä, että tulevina vuosina ne kasvavat suuremmaksi ja kukkivat runsaammin. 



Lisää kukintaa on vielä tulossa

Kohtuullisen lähellä kallionauhusta asustelee tänä kesänä istuttamani sinipallo-ohdakkeet, jotka ilokseni tekivät kukkapallerot jo tänä vuonna ja ovat vihdoin aloittaneet varsinaista kukintaakin. Nauhukset ja sinipallo-ohdake näkyvät samalla silmäyksellä ja väriyhdistelmä on hieno. Näiden välimaastossa kukkii vaaleanpunaisen ja viininpunaisen sävyissä tädiltä saadut kukonharjat ja en voi kuin ihastella. Miltä näyttääkään värit siinä vaiheessa kun sinipallo-ohdakekin on runsas pöheikkö. 



Sulkaneilikoiden kukinnasta mainitsinkin jo edellisessä puutarhakaarijulkaisussa

Tässä siis lähikuvaa kauniista kukista

Myös reunusasterini on innostunut aloittamaan kukinnan lähellä sulkaneilikoita

Kukassa on myös ruusupapu, joista osa kiipeilee pystyyn jätettyä pientä männynrunkoa pitkin kasvimaan vierellä puutarhakaaren lisäksi. Tämä runko taitaisi olla järkevintä kuoria, jotta kestäisi pidempään mutta en ole ainakaan vielä saanut aikaiseksi. 


Myös blogin bannerissa komeileva nimetön maksaruoho on kohta täydessä kukassa. Edelleen harmittaa, ettei tullut ostettua tätä kuin yksi taimi mutta pidän silmät auki, jos löytäisin joskus tätä vielä lisää. Tämä väriyhdistelmä on vaan niin kaunis. Jos joku tälle nimen tietää, otan kiitollisena vastaan.