maanantai 7. syyskuuta 2015

Puutarhakaariprojektin jatko-osa

Kuvattu 1.8.-22.8.15

Jos tämän puutarhakaariprojektin edistäminen oli tahmeata, on sitä ollut myös valokuvien läpikäynti. Luulen, että se johtuu levottomasta ympäristöstä, jossa tähänastinen kokonaisuus tuntuu kuvissa hieman hukkuvan. Tykkään kovasti lopputuloksesta, vaikka keskenhän se vielä on ja kaarihässäkkä kököttää vain paikoillaan ilman varsinaista tarkoitusta. Käyttötarkoitus muodostuu vasta siinä vaiheessa kun saan polun tehtyä kaarelta perunamaalle.

Itse kaarikokonaisuuden tekeminen oli ihan mukavaa, joskin hyvin hidasta kieputella rautalangalla verkkoa kiinni kahden valmiskaaren väliin mutta kaaren paikan ja istutusalueiden työstäminen alkoi tuntumaan jo pakkopullalta. Pelästyin siis jo alkulomasta, että tähänkö se koko motivaatio puutarhan parissa tältä vuodelta loppui mutta onneksi se liittyi vain tähän kaariprojektiin. Se toki oli jo ihan mukavaa vaihetta kun pääsi istuttamaan kasvit istutusalueisiin.

Olen mietiskellyt, että motivaatio-ongelmat saattoivat aiheutua siitä, että ruusupavut odottivat niin pitkään istuttamista, että tuli paineet saada istutuspaikat tehtyä. Eli oli tavallaan pakko edistää juuri tuota tiettyä hommaa. Puutarhatöitä tykkään tehdä eniten niin, että aikataulu on täysin vapaa ja siitä yritän jatkossa pitää kiinni.

Siellä se nyt kuitenkin kököttää; myöhemmin lähikuvat istutuksista

Näistä tämä homma aikaisemmin lähti liikkeelle

Seuraavaksi pitikin kaivella maata pois ja sommitella kahitiilet tukijaloiksi; vatupassi ja mittanauha tietysti apuvälineenä, jotta kaari tulee suoraan.

Kaaren päätin kiinnittää tiiliin sementtilaastilla (S30) täyttämällä tiilten reiät


Kaaressa oli niin lyhyet jalat, että halusin lisätukea pitämään kaaren paikoillaan tiilissä, jotta pysyisi paikoillaan kovemmassakin tuulessa. Oli pakko tehdä tällainen tiiliviritelämä, koska tähän maahan ei pysty lyömään esimerkiksi harjateräksestä taivutettuja lisäkiinnityksiä. 

Löysin liiteristä jotakin tällaista metallinauhaa ja päätin tehdä tukikiinnikkeet siitä

Taivuttelin jokaiseen kulmaan omansa ja upotin näiden avulla kaaren kiinni betoniin


Istutusalueiden kaivuu, kivetys ja mullitus tehtynä toiselle puolelle

Ja tässä istutukset jo molemmin puolin (yksi kivikasa on taustalta hävinnyt lipputangon ympärille kivimuuriksi)

Tälle puolelle olen istuttanut sulkaneilikkaa, siniakeenaa, lehtosalviaa, ohotanmarunan sekä kääpiövuorimännyn. Ohotanmaruna on yksi niistä liian vähässä mullassa kituneista raukoista mutta tässä sillä riittää paremmin kasvualustaa. Lisäksi tietysti ruusupavut.


Kokeilin laittaa suodatinkangasta, josko multa ei häviäisi hiekan syövereihin; tälle puolelle istutin myös ohotanmarunan (kolmas kituvasta kolmikosta) ja sulkaneilikkaa ja lisäksi kääpiöpurppurahappomarjan, reunusasteria sekä siirsin valkoiset verikurjenpolvet. Lisäksi ihan takaa löytyy ruusu Martin Frobisher (ja tietysti ruusupavut). 



Istutusalueet muodostavat epäsymmetriset perhosensiivet kaaren molemmin puolin




Tämä on kuvattu 6.9.15

Viimeisimmässä kuvassa sulkaneilikka on innostunut kukkimaan kuten myös reunusasteri, joka ei juurikaan tässä erotu. Seuraava vaihe olisi peittää kaaren keskialue betonilla ja upotella siihenkin pieniä kiviä, jotta saa tähänkin mukulakiveyksen. Tai no sitä ennen todennäköisesti teen tästä sen kuorikatteella päällystetyn polun kulkemaan perunamaalle.

Lisäksi suunnitelmissa on, että tämän edustalla virtaisi joskus pieni puro, jonka ylitse kuljettaisiin kaarisiltaa pitkin. Mutta nämä tapahtuvat sitten joskus. Polku on ainoa, jota olen suunnitellut vielä tälle syksylle tehtäväksi. Kyllä tästä vielä kokonaisuutenakin hieno tulee kunhan saan ympäristönkin siistiksi. Nyt tyydyn tykkäämään yksityiskohdista ja vierellä olevista istutusalueista. Ja tietysti itse kaaresta. :)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Mukulakiveystä

Kuvat 19.8.-22.8.15

Lipputanko sijaitsee meillä hyvin keskeisellä paikalla. Maata jouduttiin korottamaan lipputangon "jalan" ympäriltä, koska monttua kaivaessa tuli suuri kivi vastaan. Korotus hoidettiin yllätys yllätys kivien avulla ja jotta kiviteema vain jatkuu, halusin pintaan mukulakiveyksen pienistä kivistä. Kivimuuri on miehen käsialaa (kuten myös lipputangon paikkavalinta ja kaivuupuuhat). 

Mökin suunnasta kuvattuna näyttää tällaiselta



Kivimuurien sisällä on ensin runsas kerros sepeliä, joka oli saanut painua jo pitkän aikaa paikoilleen. Päälle laitettiin ylimääräiset kahitiilet sekä verkkoa. Mies työsti betonia (S100) ja minä tasoittelin paikoilleen ja painelin/asettelin kivet. Tarkoitus on tehdä tähän porras samalla tavalla mutta betoni loppui kesken. 

Alla olevasta kuvasta katsottuna vasemmalla on kivien sekaan laitettu aika paljon hiekkapitoista multaa ja kolmea erilaista maksaruohoa: kelta-, valko- ja oregoninmaksaruohoa. Toive on, että ne selviäisivät hyvin paahteisella paikalla, jotta tähän saa vähän vehreyttäkin mukaan. 

Vasemmassa reunassa saa maksaruohot levitä runsaasti

Koska betonin kanssa leikittiin, kokeilin tehdä ensimmäiset betonisaappaat

Täydelliset näistä ei kummastakaan parista tullut mutta tykkään niistä silti laatoituksen vieressä seisomassa (sijainnit näkyvät ensimmäisessä kuvassa)

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kun yksinäinen kodin löysi

Kuvattu 13.8.15

Ostin kesälomalla yhden Kaukasianmaksaruohon taimen ja se törötti reilun pari viikkoa purkissaan pihassa, koska en tiennyt mihin sen istuttaisin. Tämä oli jälleen sarjassamme tavallaan turha heräteostos mutta se vain salaa sujahti muiden kasvien mukaan. Mutta kyllä yhdelle yksinäiselle aina jokin koti järjestyy. 


Tallustellessani pihalla katsoin yhtäkkiä männynkantoa, johon olin jättänyt muutaman kiven vierelle ja päätin, että siihenhän sen kodin teen. Kävin nappaamassa muutaman kiven lisää, möyhin maan pehmeäksi (koska siinä ei käytännössä kasvanut yhtään mitään), ladoin kiviä ja lisäsin multaa ja törkkäsin maksaruohon paikoilleen. 



Siinä se nyt töröttää ja omaan silmääni näyttää siltä, että olisin ostanut sen juuri tuota kohtaa varten. Kivireunuksen väliin tuikkasin hieman kelta- ja valkomaksaruohoa. Maksaruohot mahtuu pihaan aina. 


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pientä pihaprojektia

Kuvattu 19.8.-23.8.

Tähänastiset puutarhaprojektit ovat sijoittuneet pihan keskiosan (puron ympäristö) sekä mökin toisen sivualueen (kasvimaat, yms.) somisteluun ja terassin oleskelupuolinen piha-alue on ollut... noh... aika ruma. Vaan eipä ole kohta enää, sillä kesäloman loppupuolella alkoi tapahtumaan. 

Maa-alueemme on rinnettä, joten tälle alueelle on tuotettu runsaasti täytemaata, joka ei laadultaan ole ehkä sitä parasta mahdollista, sillä olemme ottaneet vastaan toisten ylijäämiä: ojanreunusmaata sekä aika savista maata. Mies tilasi satsin sepeliä ja sitä leviteltiin päälle paikka paikoin hyvin paksultikin. Sepelialueiden keskelle ja reunoille jätettiin kuitenkin aukkoja kukkapenkkejä varten, joten multaakin tuli tilattua suuri keko. 

Tähän mennessä olen pitänyt kiinni siitä, että olen käyttänyt pussimultaa välttääkseni rikkaruohomullan riskiä. Aika monet tarinat olen lukenut, kuinka mullan mukana onkin tullut runsain mitoin rikkakasveja mutta nyt mullan tarve on jo niin suuri, että ei rahapussi antanut periksi tilata pussimultaa. En voi olla muuta kuin peukku pystyssä ja toivoa, että ensi keväänä kukkapenkeistäni ei nouse runsain mitoin erilaisia rikkakasveja. 

Ajatuskatkoksen vuoksi tästä alueesta ei tullut otettua kuvaa ennen kuin mies levitteli sepelit, mutta näillä mennään. Harmittaa lähinnä siksi, että ei jää muistoksi ihan niin selkeää ennen jälkeen -kuvakokoelmaa. 

Vasemmalla näkyvälle sepelialueelle tulee ensi kesänä rakopuuliiteri

Tässä kuvassa olen juossut kottikärryn kanssa jo muutamat kerrat. Multaa jo saaneiden kukkapenkkien taakse tehdään jossakin vaiheessa grilli/nuotiopaikka.

Kaikista kauimmaisena oikealla näkyvään kukkamaahan tulee kaikista syvin multa, keskimmäiseen osittain mullitettuun vähän vähemmän ja lähimpänä näkyvään vielä mullittamattomaan kaikista vähiten. Runsaampia perennoja kokeilen kahteen syvämultaisempaan ja tähän yhteen on tarkoituksena laittaa vain matalia perennoja. Vasemmalla näkyvään reuna-alueeseen on tällä hetkellä ajatuksena laittaa havuja ja heiniä ja mahdollisesti jotakin pensasta. 

Sepelialueen ja taustalla näkyvän aidan väliin tulee myös istutukset rajaamaan pihaa; luultavasti aika havu/pensaspainotteisesti

Kuvassa näkyvät romut eivät luonnollisesti jääneet tuonne sekaan

Pohjalle päädyin laittamaan juurimattoa, jotta kasvit eivät lähde sepelin sekaan (eikä alla olevasta täytemaasta kasva mitään kukkapenkkiin)


Tämän alueen muodosta tykkään kaikista eniten. Kivetys on vielä kesken mutta mullat on laitettu.

Mökin terassilta liiteripaikkaan päin kuvattuna

Oikealla olevan kukkapenkin vasemman reunan multasyvyys jää matalemmaksi kuin oikean reunan

Tähän kärrään vielä runsaasti multaa lisää, jotta jää varsinkin vasemmasta reunasta selkeästi koholle

Keskeltä sepeliä sojottaa sähköjohtoja ja siihen kohtaan tulee pihavalo (tai nyt mies on jo laittanut sen paikoilleen)


Sepelialueen takana oikealla näkyy "paljasta" savimaata, johon tällä hetkellä on ajatuksena laittaa multakerros ja maanpeitekasvia sekä pyykinkuivausteline


Vaikka sepelin ja näiden istutusalueiden alle jää nyt hyvin huonosti vettä läpäisevä savinen maa, en usko siitä koituvan ongelmaa. Se voi olla jopa hyvä, koska nämä kukkapenkit ovat aika haasteelliset aurinkoisina päivinä, sillä aurinko pääsee paistamaan tähän ihan koko päivän. Kosteus saattaa pysyä paremmin savisen pohjamaan ansiosta mutta maa viettää pois mökistä, joten seisomaan vesi ei uima-allasmaisesti tähän kuitenkaan voi jäädä.


Tavoitteeni on tämän syksyn aikana saada ainakin nuo kolme sepelin keskellä olevaa istutusaluetta mullitettua ja mahdollisimman pitkälti kivireunustettuakin mutta jos aika ja multa riittää, toivoisin saavani tehtyä myös reuna-alueita jonkin verran ennen talvea. 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Hieman satokuvia

Kuvattu 13.-14.8.15

Aloimme nauttimaan kasvi- ja perunamaan antimia mieheni aloitettua lomansa minun lomani puolivälissä. Perunat ja sipulit onnistuivat ihan hyvin, valkosipulit jotenkuten. Ruohosipulit ovat vain hyvin pientä alkavaa itämistä ja porkkanoista en ole varma mitä niistä tulee. Mutta pääasia, että edes jotakin saapi nautiskella, joten perunoilla ja sipuleilla mennään. 


Tavallinen sipuli ja valkosipuli

Aika paljon on löytynyt tällaisia jättiperunoita; lajike on Timo

Söimme perunoita päivittäin yhteisen loman ajan ja jätin miehelle loppulomaa varten valmiiksi nostettuja perunoita jääkaappiin. Siiklit jäivät toistaiseksi vielä kokonaan nostamatta ja siellä ne lepäävät mullan seassa. Minulla kuivui perunanvarret, joten jouduin leikkaamaan ne kokonaan pois mutta perunat jätin maahan. 

Timoja...

Ja lisää Timoja

Olen iloinen myös siitä, että viime kesänä istutetut pensasmustikkani ovat tuottaneet satoa myös jonkin verran. Määrä on ollut suurempi kuin mitä kukintavaiheessa huomasin mutta mistään runsaasta sadosta ei vielä voi puhua; ehkäpä kokonaismääräksi voisi arvella jotakuinkin 20-30 mustikkaa.

En muista ovatko nämä Ainoa vai Alvaria