maanantai 30. toukokuuta 2016

Blogin laiminlyönyt puutarhuri palailee koneen äärelle

Puoli vuotta on hupsahtanut hetkessä täydessä blogihiljaisuudessa ja myös toisten blogien seuraaminen on ollut taka-alalla. Myös kahteen haasteeseen vastaaminen on edelleen odottamassa vuoroaan ja tulen haasteisiin kyllä vielä vastaamaan, vaikka viive on nyt jo melkoisen pitkä. Vaikka blogi on jäänyt arjen ja työelämän kiireiden jalkoihin, puutarha ei kuitenkaan ole ollut unessa. 

Kamerasta löytyy kuvia myös talven ajalta mutta tässä vaiheessa vuotta ne saavat nyt kyllä jäädä. Lisäksi hylkäykseen päätyvät huhtikuussa otetut intokuvat maasta kurkkivista pienistä kasvinaluista, sillä kyseiset kasvinalut ovat nyt jo luonnollisesti paljon runsaammat. Mutta silti muitakin kuvia on kertynyt paljon ja nyt täytyy päättää mistähän sitä aloittaisi. 

Viime talvi oli kokonaisuutena kasveille hyvin raskas ja netistä on saanut lukea runsaista kasvimenetyksistä puutarhoissa. Itselläni on hyvin tuore puutarha, joten pelkäsin ison osan ottaneen pahasti itseensä. Siispä paras aloitus onkin laittaa ihania kukkivia, jotka tällä hetkellä puutarhassa ilahduttavat. 

Olen ottanut jälleen paljon kuvia samasta kasvista mutta eri kohdista ja suunnista enkä osaa valita vain yhtä tai kahta kuvaa. Jätän siis osan kukkivista seuraaviin julkaisuihin ja aloittelen yhdellä (ja ehkä toisellakin) syksyisellä hankinnalla eli tarhakylmänkukka poseeraa seuraavissa kuvissa.

Onneksi tämä selvisi talven, vaikka vasta syksyllä istutettu

Taimia tilasin yhdeksän ja näytti olevan violettia sekä valkoista; valkoinen kukki huonosti
 
Vesipisarat korostavat kauniisti kukinnon lähellä olevaa nukkaa

Ja samaa vielä vähän lähempääkin tietysti, koska en osannut valita kuvien välillä

En malta odottaa, että nämä kasvustot (toivottavasti) runsastuvat vuosien myötä

Auringon hehkussa

Viime viikonloppuna (28.5.16) kukinta oli jo päättynyt ja tilalla oli tällaisia hauskoja palleroita

Violetin värin lisäksi hieman keltaistakin eli syksyllä istutin myös kultatyräkkiä. Kultatyräkki sijaitsee samassa "näköalassa" tarhakylmänkukkien kanssa eli sain nauttia samanaikaisesti sekä violeteista että keltaisista kukinnoista ja sitä tavoittelinkin. Muutakin violettia on kukkinut näiden kanssa samanaikaisesti mutta kyseinen myös vasta syksyllä istutettu kasvi innosti minut kuvaamaan niin paljon, että laitan kyseiset kuvat ihan omaan julkaisuunsa. 

Kultatyräkki

Kasvimenetysten osalta harmittaa kovasti, että sitruuna-ajuruohoni on ihan kuollut korppu. Toiveikkaana olen odotellut, josko jotakin vihreää jostain alkaisi pilkistämään mutta ainoat vihertävät on olleet pois nyppäistävät rikkaruohot.

Kupsahtanut sitruuna-ajuruoho; ruskea pöheikkö

Lisäksi suuren harmin aiheuttaa ilmeisesti kupsahtanut Kallionauhus Britt Marie Crawford ja Sinipallo-ohdake. Muitakin kasvimenetyksiä vaikuttaisi olevan mutta nämä aiheuttavat itselleni suurimman harmin; täytyy lähteä metsästämään uusia taimia, koska ilman näitä puutarhani ei voi olla. Tai ainakin täytyy yrittää vielä uudelleen, jos tämä alkanut kasvukausi talvineen päivineen olisi lähempänä normaalia.

8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kylmänkukasta. Omani tulivat maanpinnalle vasta pari viikkoa sitten. Kukista ei tietoakaan, mutta ovat sentään hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sinunkin kylmänkukkkaset ehtivät ilahduttamaan kukkimalla.

      Poista
  2. Kiva kun olet palannut blogimaailmaan. Hieno on tuo kylmänkukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva on palata. :) Tekisi mieli ostaa lisää kylmänkukkaa muuallekin mutta jos malttaisi mielen, koska sitä kolmeen kohtaan nyt olen jo istuttanut.

      Poista
  3. Mukavaa kun jatkat blogia. Kylmänkukat ovat sekä puutarhassa että luonnossa upeita ja urheita kevään kukkijoita! Hyvää jatkoa blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Yllätys oli kyllä mieleinen, että näin hyvin jo ensimmäisenä kesänä kukkivat.

      Poista
  4. Suloinen kylmänkukka! Tervetuloa takaisin blogimaailmaan :)

    VastaaPoista